Ilman Cherbourgin sateenvarjoja meillä ei ehkä olisi elokuvia Kuumetta veressä (1961), La La Land (2016) ja Past Lives (2023). Klassikon tunnistaa usein sen vaikutusvallasta. Ranskalaismusikaalin kohdalla vaikutusvaltaa lisää se, että teos esittää kokonaisnäkemyksen niin kokonaisesta genrestä – hyvästi amerikkalaismusikaalien hyväntuulinen optimismi, tervetuloa laulu läpi arjen – kuin elokuvista yleensä. Cherbourgin sateenvarjot esittelee maailman, jossa vahinkoraskaudet ja sodat ovat osa riipaisevaa todellisuutta mutta jonka lavastemaisuus muistuttaa, että valkokankaille heijastetaan sepitettä. Elokuva alleviivaa kahden näennäisesti ristiriitaisen elementin, toden ja sepitteen, filmaattista fuusiota.
Kun elokuva esitettiin vuoden 1987 festivaalilla, katalogissa siteerattiin käsikirjoittaja-ohjaaja Jacques Demyä: ”Me elämme, me kärsimme, ja silti musiikki on kaunista, värit ovat kauniita; vaikka olemme keskellä pahimpia huoliamme ja kärsimyksiämme, punainen on aina ihastuttava, sininen on aina ihastuttava, ja Mozartin musiikki on aina kaunista… Siinä on ristiriita, joten miksei käyttäisi sitä hyväkseen?”
Jacques Demyltä nähdään tämän vuoden festivaalilla toinenkin läpilaulettu musikaali: A Room in Town -elokuva (1980), joka esitetään Dominique Sandan elokuvien sarjassa.
Kaisu Tervonen