Viisitoista elokuvatonta vuotta oli kulunut sitten Contentin (jos jätetään huomiotta Petitin pieni osuus omnibus-elokuvassa The Film That Buys the Cinema, 2014). Mutta tietyssä mielessä Petit oli askaroinut koko ajan sen parissa, kun hän ja Emma Matthews olivat kasvattaneet poikaansa Louisia, joka kärsii hirvittävän vammauttavasta epilepsian muodosta. Se on pyyhkinyt pois hänen kaikki lapsuudenmuistonsa.
Tietenkään Petit ja Matthews eivät ajatelleet elokuvia yrittäessään tehdä parhaansa vanhempina, eivätkä taatusti nähneet Louisia tulevan elokuvan päähenkilönä. Sitä paitsi Discontentista, joka oli D Is For Distancen alkuperäinen työnimi, oli joka tapauksessa tarkoitus tulla jotain aivan muuta: paranoidi poliittinen spekulaatio jokseenkin samoilla linjoilla performanssiprojektin Museum of Loneliness presents Lee Harvey Oswald’s Last Dream (2014) kanssa. Mutta siitä tulikin jälleen yksi road movie, tällä kertaa määränpäänä Suomi, matka jonka aikana vanhemmat muistelevat poikansa varhaisvuosien koettelemuksia videoilta, joita he olivat taltioineet luodessaan uusia muistoja niin todellisuudessa kuin myös muistikorteille tuntematonta tulevaisuutta varten.
Elokuvassa puhutaan monista aiheista, mutta mieleen jää lopulta ennen kaikkea tuo pieni perhe, joka yrittää kaikin voimin elää kunnollisesti tuhoisaksi muuttuneessa maailmassa.
Olaf Möller