Giorgio Bassanin omaelämäkerralliseen romaaniin (1962) perustuva Finzi Continin puutarha kertoo Ferrarassa fasismin nousun aikaan asuvasta vauraasta juutalaisperheestä, jonka kartanon maille rakennetusta tenniskentästä muodostuu yksityinen keidas suvun lapsille ja heidän ystävilleen, joita kaupunkilaiset hyljeksivät. Isäntäväen Micòl-tyttären (Dominique Sanda) ja juutalaisen liikemiehen pojan Giorgion välillä resonoi romanttista väreilyä, mutta lähestyvä sota sabotoi rakkaustarinan etenemistä, ja vuoteen 1943 mennessä suvun olemassaolokin alkaa olla uhattuna.
Rivillisen neorealismin mestaritöitä nuoruudessaan signeeranneen Vittorio De Sican myöhäiskauden pääteos on kuulas, melankolinen, ilman temppuja ohjattu elegia, joka laakeroitiin muun muassa parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarilla ja Berliinin elokuvajuhlien Kultaisella karhulla. Italialaisten erityisen taidokkaasti hallitsema, poliittisen menneisyyden varjoja ja seksuaalisen ambivalenssin hämärää kartoittava kaksoisvalotus (vrt. esim. Viscontin Tuhon tähtien, 1965, ”insestinen puutarha”) saa De Sican käsissä surumielisen, elämänpettymysten ja kohtalon oikkujen kohtuutonta karmaa kunnioittavan asun. Kartanon puutarhaa ulkomaailmasta erottavat muurit toimivat vertauskuvallisemmalla tasolla myös ulkoisen itsehillinnän ja sisäisen kuohunnan – sivistyksen ja barbarian – rajaviivana.
Lauri Timonen