Maailmankaikkeus on suuri, mikä voi pelottaa, hämmästyttää, muuttaa näkökulmia ja laajentaa ymmärrystä. Kolmeen jälkimmäiseen keskitytään hollantilaisen opettajan Kees Boeken kirjassa Cosmic View (1957). Teoksesta sai inspiraationsa kaksi elokuvaa vuonna 1968: Eva Szaszin Katse kaukaa sekä Ray ja Charles Eamesin Matka kahteen kosmokseen (vaikka tunnetumpi on vuoden 1977 versio). Katse kaukaa alkaa kuvalla pojasta soutamassa koiransa kanssa Ottawajoella, sitten käsin piirretty animaatio zoomaa kauas galaksiin, kunnes tarkentaa takaisin poikaan. Toisin kuin Matka kahteen kosmokseen, Scaszin elokuva ei sukella ainoastaan pojan käden molekyyleihin, vaan tarkentaa pojan verisoluihin hyttysen imiessä ne sisäänsä. Valinta on kiehtova, sillä se tuo mikroskooppisen ja galaktisen mittakaavan väliseen kontrastiin olennaisen ajatuksen: yhteyden. Elokuva ei osoita vain, miten uskomattoman laaja maailmankaikkeus on – sekä meidän ulkopuolellamme että sisällämme – vaan myös sen, että jaamme sen niin monen näkymättömän eliön kanssa. Jopa vastenmielisinä pitämämme olennot – hyttyset – voivat johdattaa oivaltaviin pohdintoihin. Näytöksen kaikissa elokuvissa katsotaan kaukaa – kuljetaan läpi ajan ja avaruuden näkökulmasta toiseen, kiinnitetään huomiota siihen, mikä on jäänyt huomaamatta, sekä tarkistetaan näkemyksemme nykyhetkestä suhteessa menneeseen ja tulevaan.
Alla Gratšovan Autumn Fishing (1968) ja Jean-Pierre Rheinin Pikkulintu, joka myös tahtoi moottorin (1971) kuvaavat pieniä olentoja siirtyen pikkuriikkisestä taivaisiin zoomaten hitaasti voikukan hahtuvan ja tähtien sekä kaskaiden ja lentokoneiden välillä. Animaatiossaan A Place on the Streetcar (1979) György Csonka kiidättää meidät halki ajan raitiovaunun rajoitetusta tilasta käsin ja esittää metaforan siitä, kuinka kuljemme läpi elämämme – nähden vain rajallisesti meihin vaikuttavat merkittävät tapahtumat. Jan Lenican A:ssa (1964) eräänlaisella dolly zoom -tarkennuksella luodaan hämmentävä vaikutelma mahdottomasta liikkeestä, kun A-kirjain vääntelee ympärillään olevaa tilaa. Kirjain ilmentää maailmaa, jota yritämme epätoivoisesti ymmärtää ja hallita – mutta ratkaistuamme yhden arvoituksen törmäämme vain seuraavaan. Heino Parsin Naula (1972) keskittyy myös symboliikkaan ja käyttää arkipäiväistä esinettä metaforana ihmissuhteidemme vaikeaselkoisuudelle. Animaatiossa Punaista ja mustaa (1963) Witold Giersz tarjoaa nokkelan metakommentin konfliktista performanssina zoomaten edestakaisin vihollisnäkökulmien välillä ja korostaen todellisuuden ja taiteen välistä tarkennuksen vaihtoa.
Jaromir Weselyn Kuinkas sitten kävikään? (1994) on sovitus Tove Janssonin kirjasta ja leikittelee myös tarkennuksella kiinnittäen huomiomme hetkestä toiseen. Kuten saduissa, näennäisen tavanomainen maidonhakumatka johdattaa meidät johonkin häkellyttävään, sillä vaikka meitä ympäröivä valtava metsä on tuntematon, syöveri sen sisällä – olipa se sitten susi tai pölynimuri – on sekä rajattu että rajaton. Täten muumit löytävät tutun tuntemattomasta, ohjaten meitä pois pelosta ja kohti rohkeaa kyllä-sanaa kosmiselle rauhalle, rakkaudelle ja ymmärrykselle.
Jennifer Lynde Barker
Näytöksen kesto: 70 min
Koonnut: Jennifer Lynde Barker
ELOKUVAT
A (Länsi-Saksa, 1964)
A Place on the Streetcar (Unkari, Länsi-Saksa, 1979)
Autumn Fishing (Ukraina, 1968)
Cosmic Zoom (Kanada, 1968)
Kuinkas sitten kävikään? (Ruotsi, 1994)
Nail (Viro, 1972)
Red and Black (Puola, 1963)
The Little Bird Who Wanted to be a Motor (Ranska, 1971)