Kaunis rietas onnellinen

Ohjaaja: Selma Vilhunen

Maa: Suomi

Vuosi: 2026

Kesto: 117 min

Kielet: suomi

Kategoria: , ,

”Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvi lupaa keneltäkään.” Elämäkertaelokuvassa Kaija Koolta kestää vuosikymmeniä ymmärtää sama asia, jonka hän on tosimaailmassa jo takonut kuulijoidensa päähän. 

Kaija Kokkola (Oona Airola) laulaa 1980-luvulla helsinkiläisessä bändissä ja villitsee paikallisen yleisön, mutta ura katkeaa isän kuoleman myötä puhkeavaan ahdistukseen. Kumppani Markku Impiön (Jari Virman) usko ja biisintekotaidot saavat Kaijan kuitenkin yrittämään soolouraa. Hän menestyy, mutta ei aina omilla ehdoillaan.

Kaunis rietas onnellinen on niitä harvinaisia tähtien henkilökuvia, jotka eivät palvele ainoastaan faneja. Ohjaaja Selma Vilhunen tunnetaan ihmissuhdekuvauksista, joissa kuluneet asetelmat keksitään uusiksi, ja hänen taitonsa tekee päähenkilöstä elävän ihmisen pr-tarkoituksiin piirretyn pahvinuken sijaan. 

Siinä missä yksi näkee Kaunis rietas onnellinen -elokuvassa iskelmällisen voimaantumistarinan, toinen näkee kuvauksen alkoholismin pitkästä varjosta ja kolmas melkein laulaa mukana.

Kaisu Tervonen