Risto-Pekka Blom: Liian sininen taivas (Too Blue a Sky) (Suomi, 2026, 16 min)

Risto-Pekka Blomin Suomessa ja kansainvälisestikin palkittuja lyhytelokuvia on nähty Sodankylässä useina vuosina sekä lyhytelokuvanäytöksissä että sunnuntain Leffaraadissa. Elokuvissaan Blom tarkastelee usein vähäeleisen humoristisella otteella näennäisen pienimuotoisista lähtökohdista universaaleiksi kasvavia allegorioita.
Tässä elokuvassa keskiössä on 164 vuoden ikään ehtivä raakku, jonka elämänkaaren aikana ehtii tapahtua suuria, ihmiskunnan kannalta mullistavia asioita. Diktatuurien syntymät ja kuolemat tai huhutut maailmanloput eivät heilauta sen rauhaisaa eloa Hukkajoen pinnan alla, kunnes ihmisen ahneus koituu kohtalokkaaksi.
Onko elämä vähemmän arvokasta, jos se ei piittaa ihmiskunnan vouhotuksista? Ja mitä maapallolle jää, kun sitä huolettomasti riistävät ja tuhoavat miljardöörit ovat haudassa? Liian sininen taivas toi ohjaajalleen maaliskuussa jo kolmannen pääpalkinnon Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa.
Kieli: suomi, tekstitetty englanniksi
Jan Ijäs: Picnic – In Light Invisible to the Human Eye (Suomi, 2026, 26 min)

Mitä jos sotiemme muistomerkeillä tehtäisiin yhä aktiivisesti surmatöitä turistien katsellessa? Tämä on todellisuutta Israelin ja Gazan rajalla.
Palkittu elokuvataiteilija Jan Ijäs tunnetaan muun muassa Waste-sarjastaan, joka syventyi kunnianhimoisesti jätteen käsitteeseen eri kanteilta. Picnicissä Ijäs jatkaa kantaaottavan tarkkailevalla linjalla tarttuen tällä kertaa Gazan kansanmurhaan. Syyskuussa 2025 kuvatussa materiaalissa käydään rajaseudulla sijaitsevilla matkailukohteilla ja näköalapaikoilla, joille turistit retkeilevät ihailemaan Gazan maisemia. Kertojaääni kertaa matkalaisten aivan oikeasti nettiin jättämiä arvosteluja.
Infrapunaherkälle filmille kuvatuissa maisemissa sodan kauhut nähdään vain etäisinä savupilvinä, mutta ihmissielun irvokkuus tulee sitäkin näkyvämmin selväksi, kun etuoikeutetut turistit valittavat haju- ja meluhaitoista, joita toiseutetun kansan kohtalo heidän piknik-kokemukselleen tuottaa. Timo Kaukolammen musiikki kruunaa hyytävän vaikutelman.
Kieli: englanti, tekstitetty suomeksi
Yasmin Najjar: TJ28 (28 Days Left) (Suomi, 2026, 24 min)

Sodankylän elokuvajuhlilla on usein ollut ilo esittää Cannesin toukokuisten elokuvajuhlien Suomi-edustusta tuoreeltaan valkokankaalta. Niin nytkin, kun saamme nähtäville Yasmin Najjarin ohjaaman ja tähdittämän, militarismia ja diasporaa osuvasti peilaavan lyhytdraaman TJ28, joka valittiin tuhansien tarjokkaiden joukosta Cannesin La Cinef -sarjaan.
Ohjaajan omiin armeijakokemuksiin perustuvassa elokuvassa Amani (Najjar) on vapaaehtoisen palvelusaikansa loppusuoralla saadessaan huolestuttavia uutisia isoisänsä kotiseudulta Gazasta. Amani yrittää keskittyä käsillä olevaan tehtävään, mutta armeijatoverien paikoin huoleton suhtautuminen taisteluharjoituksiin ja kanssaelollisiin kirpaisee pakostakin eri tavalla, kun läheinen on kaukana pahimman keskellä.
Ohjaajan omat lapsuusajan kotivideot yhdistettynä Nadia Farghalyn upeaan metsäkuvaukseen tuovat asian kipeän ytimen lähelle vailla turhaa herutusta. Kun Aallosta tulee Suomen elokuva-alalle tällaisia maistereita, niin on synti ja häpeä, jos rahoitusta ei löydy.
Kieli: suomi, arabia, tekstitetty englanniksi
Liina Härkönen
Kesto yhteensä 66 min.