Hiljattain leskeksi jäänyt mezzosopraano Nora (Alma Pöysti) saapuu saarelle ja päätyy pyytämään erakoituneelta papilta (Pirkko Saisio) yösijaa. Vastahakoisesti pappi suostuu, mutta hänellä on myös ehtoja. Hiljalleen paljastuu, ettei laulaja saapunut sattumalta, sillä hänen miehensä viimeinen pyyntö oli tulla kyseisen papin hautaamaksi.
Elämän peruskysymyksiä tutkiva ja kaikkien elollisten perimmäistä voimaa kuvaava Orenda kääntää terveellä skeptisismillä ja filosofiallaan luonnonlait luonnonkysymyksiksi. Saision käsikirjoittama teksti on tarkkaa ja kirkasta sekä myös suunnattoman monimerkityksellistä, mitä harvoin saadaan kokea suomalaisessa elokuvassa.
Pirjo Honkasalon ansiosta voimme ajoittain puhua suomalaisesta elokuvasta taiteena. Hänen uusimpansa asettuu vaivatta suurten modernistien Tarkovskin ja Bergmanin teosten rinnalle, mutta kulkee silti omia reittejään. Sanna ja Elias Salmenkallion musiikki ja Max Smedsin filmikuvaus punovat tekstuureja kaikille aisteille. Kokemus kiinnittyy soluihin kuin ikuisen auringonlaskun lämpö.
Otto Kylmälä