Jos Renny Harlinin ja Dome Karukosken ulkomaiden rupeamia ei lasketa, Mika Kaurismäki on Suomen kansainvälisin elokuvaohjaaja. Jo hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Arvottomat (1982) siirtyi lopussa Pariisiin, ja hänen toisensa, Rosso, käynnistyy Sisiliasta. Mika Kaurismäki on sanonut tehneensä Rosson oppiakseen italian kielen. Kelpo syy sinänsä, mutta onneksi myös katsoja on hyötynyt projektista enemmän kuin monen muun kotimaassa filmaamasta teoksesta.
Elokuva matkaa Sisilian kautta koukaten suomalaisuuteen. Alussa torvet soivat Välimeren auringon alla, ja Timo Salmisen komeat kameranliikkeet paljastavat meille nimihenkilön: tässä rönöttää Giancarlo ”siankarlo” Rosso (Kari Väänänen), mafian mies. Rosso saa tehtäväkseen lähteä Suomeen jäljittämään Marjaa (Leena Harjupatana ainoassa elokuvassaan), taannoista rakastettuaan. Tytön sijasta Rosso löytää kuitenkin tämän aitohärmäläisen veljen Martin (Eppujen Martti Syrjä).
Kun kaksikko lähtee yhdessä kiertämään eteläistä Suomea, päästään varsinaiseen asiaan: tie- eli matkaelokuvan varrella kehkeytyvään ja sieltä löytyvään sielunmaisemaan. Huippuhetkellä italialainen renttu ja suomalainen jäärä voivat löytää toisensa laulamalla kännipäissään samaa iskelmänrenkutusta kahdella kielellä.
Timo Malmi