Festivaalilla 2018 muistettavasti vierailleen, tšadilaisen Mahamat-Saleh Harounin elokuvat ovat levinneet Eurooppaan tehokkaammin kuin muiden afrikkalaisten ohjaajien, minkä ansiosta hänen keskeinen tuotantonsa tunnetaan Sodankylässäkin. Soumsoum, The Night of the Stars jatkaa ohjaajan humaania linjaa uusin ulottuvuuksin kertomalla kyläyhteisön hyljeksimästä 17-vuotiaasta Kellou-tytöstä, joka menettää rakkauden mutta voimaantuu yliluonnollisista, itselleenkin käsittämättömistä näyistä.
Tosipohjainen mutta legendanomainen tarina saa lisää myyttisiä ulottuvuuksia tapahtumapaikastaan, Koillis-Tšadin majesteetillisen kauniista Enneditasangosta, ihmiskunnan kehdosta, jossa esivanhempamme saivat alkunsa. Realismi ja ajaton sadunomaisuus limittyvät, kun epävarman Kelloun tiet kohtaavat toisen syrjityn, noitana pidetyn nelikymppisen Ayan kanssa, joka tietää teinitytön taustan. Kellouta haukutaan runollisessa, niukkadialogisessa ja melankolisen musiikin sävyttämässä elokuvassa muukalaiseksi, mutta hän asettuu vastustamaan patriarkaatin perinteistä sortovoimaa puolustamalla Ayaa.
Mystiikkaa kaihtavat katsojat saavat totutella afrikkalaiseen maagiseen realismiin, loisteliaalla ohjaustaidolla kerrottuun feministiseen faabeliin.
Tšadissa – Nigerin ja Sudanin välissä – työskentelevä MAHAMAT-SALEH HAROUN (s. 1961) on Cannesin ja Venetsian festivaalien palkituin afrikkalainen elokuvantekijä. Hän pakeni nuorena maan sisällissotaa Pariisiin, missä sai elokuvakoulutuksensa – ja valmisti myöhemmin tilityksen Kausi Ranskassa (2017). Haroun palasi elvyttämään synnyinmaansa elokuvatuotantoa jo 1999 omaelämäkerrallisella dokudraamallaan Bye Bye Africa. Hän on sittemmin ohjannut Tšadissa kahdeksan muuta pitkää elokuvaa (mm. Dry Season, 2006, ja The Man Who Cries, 2010), jotka kaikessa vetävyydessään ovat mitä vakavinta kertomaa osattomista afrikkalaisessa todellisuudessa. Haroun, taannoin maan ainoa elokuvaohjaaja, on myös saanut tehtäväkseen järjestää Tšadiin elokuvakoulutuksen.
Timo Malmi