Yhtäällä on Vietnamin sota ja aikakausi, jossa ihmistä kannustetaan valitsemaan puolensa. Toisaalta on amerikkalainen unelma äkkirikastumisesta ja ideaali miehestä, joka tekee itse menestyksensä, säännöistä piittaamatta.
Kelly Reichardtin elokuvan päähenkilö JB (mainio Josh O’Connor) valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon. Hän ryhtyy taidevarkaaksi vailla minkäänlaisia edellytyksiä hommaan – jos hänen nukkavierua charmiaan ja keskiluokkaisen kasvatuksen suomaa itseluottamustaan ei lasketa. JB tähtää vaimonsa, lastensa ja vanhempiensa tietämättä pienen paikallisen museon taidekokoelman köyhdyttämiseen.
The Mastermind on Ocean’s Elevenin kaltaisten reteiden rikoselokuvien vastakohta. Se saattaa itseriittoisen individualistin kasinon neonväreistä harmaalle katukiveykselle ja jet set -elämästä ladon ylisille. Sinne JB yrittää ängetä saalistaan elokuvan herkullisimmassa kohtauksessa.
Reichardt tuo rikoselokuvaan tuoreelta tuntuvan realismin standardin, jossa teoilla on seurauksia ja jossa veijari on vain askeleen päässä täyshölmöstä. Päähenkilön bravado puhkaistaan kuitenkin lempeästi, maanläheisin värein ja pehmeässä valossa. Reichardtin hymy käy ilmi jo elokuvan ironisesta nimestä. JB näkee itsensä ehkä nerokkaana, mutta katsoja näkee toisin.
Yhdysvaltalainen KELLY REICHARDT (s. 1964) kuuluu nykyelokuvan hiljaisiin mestareihin. Hän on suurnimi elokuvaperinteessä, jossa pieni on kaunista ja Hollywood kaukana. Floridassa syntynyt auteur on sijoittanut useita elokuviaan Oregonin pieniin yhteisöihin ja niiden laidoille, mutta se ei ole tarkoittanut jumittumista, ei edes samoja maisemia. Reichardtin Oregon-teoksiin mahtuu muun muassa Wendy ja Lucy -elokuvan (2008) kiertolaiskuvausta, Night Movesin (2013) ympäristöjännäriä, First Cow’n (2019) kamuwesterniä ja suurkaupunkiin sijoittuvaa taiteilijasatiiria Showing Up (2022). Viimeiseksi mainittu kisasi Cannesin elokuvajuhlien maineikkaassa kilpasarjassa. Samoin teki The Mastermind.
Kaisu Tervonen