Jan Ijäksen Two Forests on essee-elokuva Japanista ja kuolemasta. Elokuvan nimen kaksi metsää ovat Fuji-vuoren rinteellä sijaitseva ”puumerenä” tunnettu Aokigaharan itsemurhametsä ja Kamurikivuorella sijaitseva metsä, jonne legendan mukaan ihmiset tapasivat jättää vanhuksia kuolemaan. Kahdesta metsästä tulee kuin prisma, jonka kautta kurkistetaan korkeista itsemurhaluvuistaan ja ikääntyvästä väestöstään tunnetun maan kollektiiviseen mielenmaisemaan.
Elokuva harhailee metsäpoluilta muun muassa japanilaiseen itsemurhaoppaaseen, vanhusten asunnottomuuteen ja rikollisuuteen, itsemurhaa pohtivia vaanineeseen sarjamurhaajaan sekä vuonna 2011 tsunamin lähes tyystin tuhoamaan Ōtsuchin kylään ja siellä säilyneeseen englantilaiseen puutarhaan.
Vaikka teemat ovat painavia, elokuvan sävyssä on lempeyttä ja keveyttä. Arkisen Japanin kuvasto ja epäsentimentaalinen kertojaääni luovat rauhoittavan rytmin, jonka tahdissa on miellyttävä harhailla ja pohtia.
Ilpo Hirvonen