Uusia kotimaisia lyhytelokuvia

Kesto: 89 min

Kategoria: ,

Helmi Donner: Matalapaine (The Lightning Rod) (Suomi, 2025, 21 min)

Cannesin tämänvuotisten elokuvajuhlien  suomalaisedustus löytyy elokuvakoulujen kirkkainta kärkeä esittelevästä La Cinef -sarjasta. Matalapaine on Helmi Donnerin elokuvaohjauksen maisteriohjelman lopputyö Aalto-yliopistoon.

Irina (Oksana Lommi) on paennut tyttärineen lähisuhdeväkivaltaa mumminsa (Janina Berman) hoteisiin. Mummi edustaa sukupolvea, jonka käsityksen mukaan kaikenlaiset myrskyt oli vain pakko kestää, ja myötätunnon rippeet tuntuvat hukkuvan puuhasteluun. Ankara tuuli katkoo sähköt, ja mökki metsikön keskellä tuntuu vain odottavan hirviötä tulevaksi.

Tehokkaalla äänen ja kuvan yhteispelillä jännityksen piinaavaksi punova elokuva muistuttaa, että pimeyskin on valosuunnittelua ja suurimmat vaarat voivat piillä kotinurkissa. Silti aina kannattaa pistää tanssiksi.

Kieli: suomi, tekstitetty englanniksi.

Veera Lamminpää: Mereneläviä (Fish River Anthology) (Suomi, 2025, 10 min)

Useana vuonna Tampereen elokuvajuhlien palkintoseremoniassa nähdään vahvat viitteet vuoden kotimaisesta lyhytelokuvatapauksesta. Näin tänäkin vuonna, jolloin ohjaaja Veera Lamminpää sai kiivetä lavalle kokonaista viisi kertaa, huomattavimmin 10 000 euron Risto Jarva -palkintoa noutamaan. Paria viikkoa myöhemmin oli parhaan lyhytelokuvan Jussi-patsaan vuoro.

Mereneläviä on taidokas animaatiomusikaali, jossa kaupan sulkemisaikana pimenevä kalatiski kasvaa kohtalokkaaksi yhteiskunnan allegoriaksi ja eksistentiaaliseksi pohdinnaksi kaiken kuolevaisuudesta. Huikean musiikin onsäveltänyt itsekin monesti palkittu elokuvantekijä Iiti Yli-Harja, joka myös laulaa kalakuorossa tuttujen nimien (muun muassa Mari Rantasilan ja Mika Rätön) rinnalla. Nämä merenelävät ovat kiinnostaneet myös ulkomailla ja saaneet laulella jo kymmenillä elokuvajuhlilla ympäri maailman.

 

Kieli: suomi

Fabian Munsterhjelm: Sukkahousut (Pantyhose) (Suomi, 2024, 15 min)

Viime vuonna Omenavarkaista suitsutusta saanut Samppa Batal nähdään pääosassa edellä mainitusta elokuvasta sivuosa-Jussin saaneen Satu Tuuli Karhun kanssa Fabian Munsterhjelmin kompaktissa kamaridraamassa Sukkahousut, jonka Batal ja Munsterhjelm ovat myös yhdessä käsikirjoittaneet.

Matti ja Jonna ovat lähdössä gaalaan, Matti jo voittopuhe taskussaan. Kännykkä kilahtaa; kyyti maineeseen odottaa. Sitten tapahtuu katastrofi: reikä Jonnan sukkahousuissa. Tästä alkaa keriytyä auki parisuhdedynamiikka, jonka skaala ulottuu sopuisista somekuvista räjähdykseen ja sieltä takaisin.
Katsoja voi vain ihailla sitä valmistautumista, mitä parilla otoksella ja tarkalla koreografialla tavoitetut tunneskaalat ovat vaatineet. Tätä on lyhytelokuva parhaimmillaan: osataan tiivistää varttiin se, mistä löysempiotteiset elokuvantekijät jaarittelisivat tuntikaupalla.

Kieli: suomi

Khadar Ayderus Ahmed: The Earth Has Ears (Dhulku Dhago Leh) (Somalia, 2025, 13 min) 

Somalialais-suomalainen ja sittemmin pariisilaistunut käsikirjoittaja-ohjaaja Khadar Ayderus Ahmed singahti afrikkalaisen diasporan kärkitekijäksi esikoispitkällään Guled & Nasralla (2021), joka niitti palkintoja pitkin maailmaa ja nimettiin Somalian viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Seuraavaa pitkää odotellessa saamme nähtäville uunituoreen lyhytelokuvan, jossa palataan haudankaivajateemaan vähän eri kulmasta.
Kun miehet ovat tarttuneet aseisiin käydäkseen veljiään vastaan, naiset joutuvat tarttumaan haudankaivajan lapioihin. Ceebla (Guled & Nasrassakin nähty Fardouza Moussa Egueh) ei suostu enää tinkimään työnsä hinnasta. Kun vaivoin kaivetulle haudalle löytyy viimein ottaja, ansaintalogiikka ei osoittaudukaan aivan mutkattomaksi.
The Earth Has Ears on sisällissotaelokuva ilman aseiden räiskettä. Se näyttää, kuinka sodan absurdius tekee kotirintamankin arjesta järjetöntä.

Kieli: somalia, tekstitetty englanniksi. 

Marjo Levlin: Underdog (Suomi, 2024, 30 min)

Marjo Levlin voi olla suurelle yleisölle tuntemattomampi nimi, mutta hän on työskennellyt taiteilijana jo 1990-luvulta asti ja voittanut muun muassa Risto Jarva -palkinnon koronavuonna 2021 etänä pidetyillä Tampereen elokuvajuhlilla kokeellisella dokumentillaan Ellipsis. Sitä ja tänä vuonna Tampereella kotimaisen lyhytsarjan pääpalkinnon voittanutta Underdogia yhdistää pohdinta ihmisten ja muunlajisten eläinten välisistä suhteista, representaatioista ja odotuksista.

Underdog on kaksikanavainen mustavalkoinen teos, joka keskittyy nimensä mukaisesti ihmis-koira-akselin eri puoliin, kuten arvohierarkioihin ja rotukäsityksiin. Levlin yhdistää arkisia havaintoja arkistomateriaalin ja tutkitun tiedon kautta isoihin asiakysymyksiin kuljettaen teosta polveillen ajasta ja paikasta toiseen. Kuten Filkkari-tuomaristo elokuvasta lausui: “Tämä herkkä ja rohkea mestariteos ilmentää elokuvataidetta runollisimmillaan ja syvimmillään.

Kieli: ruotsi, suomi

Liina Härkönen

Kesto yhteensä 89 min.