Jo viidennen vuoden perinteen mukaisesti Yle Teema esittää kesäohjelmistossaan Sodankylän elokuvajuhlien menneiden vuosien huippunäytteitä sekä johdannoiksi niitä esittelevien pienoisdokumenttien sarjan ko. elokuvien tekijöistä festivaalilla.
Keskiyön auringon tunnelmiin palaava minidokumenttien kokonaisuus hyödyntää arkistomateriaalia sekä uusia haastatteluja marraskuulta 2023. Elokuvat kertovat moni-ilmeisesti nuorista naisista eri näkökulmista eri aikakausina. Muistelemassa nähdään mm. Kristiina Halkola, Kati Outinen, Laura Birn, Jouko Aaltonen ja Antti Alanen. Sarjan on ohjannut Heikki Kujanpää.
”Sodankylän parhaat” on katsottavissa Yle Teemalla perjantai- ja lauantai-iltaisin 31.5.–15.6.2024. Elokuvat ja minidokumentit ovat nähtävissä Yle Areenassa 31.5. alkaen, dokumenttisarja pysyvästi, elokuvat 28.8. asti. Corpo celeste -elokuva tulee katsottavaksi myöhemmin. Areenasta löytyvät ”Sodankylän parhaat” -sivulta myös dokumenttisarjan aikaisempien kausien vastaavat jaksot, ohjaajina Juho Kuosmanen (kausi 1) ja Heikki Kujanpää (kaudet 2 ja 3).
CORPO CELESTE
(Italia, Sveitsi, Ranska, 2011 ohj. Alice Rohrwacher)
Italialaisen nykyelokuvan kärkiohjaajiin kuuluva Alice Rohrwacher on niitä harvoja tekijöitä maailmassa, joiden työt kelpuutetaan heittämällä esimerkiksi Cannesin filmijuhlien kilpasarjaan. Rohrwacherin esikoispitkä Corpo celeste tapahtuu Italian ”saappaankärjen” Calabrian köyhällä seudulla, jolla katolisen kirkon vaikutusvalta on säilynyt järisyttävän dominoivana.
Sepitteen ja dokumentaarisuuden kiehtovalla alueella liikkuvan kasvukertomuksen päähenkilö on 13-vuotias Marta, joka valmistautuu pyhäkoulussa konfirmaatioon. Marta tuntee itsensä ulkopuoliseksi: hän on kasvanut työväenluokkaisessa perheessä Sveitsissä ja muuttanut nyt äitinsä ja isosiskonsa kanssa takaisin kotiseudulle.
Murrosikäinen Marta etsii paikkaansa elämässä törmäten alituisesti kirkon tekopyhyyteen. Paikallinen pappi Isä Mario on kiinnostuneempi urastaan ja post-berlusconilaisen ajan poliittisista riennoista kuin rippikoululaisistaan. Marta tuntee lopulta ennemmin vetoa merenrannan joutilaisiin mutta inhimillisiin siirtolaispoikiin.
Corpo celeste suhtautuu kriittisesti kirkon esiteineille tuputtamaan ideologiaan. Alice Rohrwacher ei itse ole saanut katolista kasvatusta, mutta paneutui siihen valmistusprosessin kuluessa perusteellisesti.
Hélène Louvart on kuvannut tapahtumat arkirealismia palvelevalla tavalla, joka on käsikosketeltavan fyysisesti kuin roolihenkilöissä kiinni. Yle Vianello hämmästyttää vakuuttavalla suorituksellaan Martana, jonka itsenäistyminen ei ole helppoa auktoriteetteihin uskovassa eteläitalialaisessa pikkukaupungissa. (Timo Malmi)
Tulossa Yle Areenaan
EFFI BRIEST
(Fontane Effi Briest, Länsi-Saksa, 1974 ohj. Rainer Werner Fassbinder)
Rainer Werner Fassbinderin, 1970-luvun “uuden saksalaisen” elokuvan suurimman nimen, ainoa periodikuvaus on 1800-luvun lopulle sijoittuva Effi Briest. Huumeisella kiihkolla työskennellyt käsikirjoittaja-ohjaaja ehti ennen menehtymistään 36-vuotiaana valmistaa nelisenkymmentä elokuvaa, joista Effi Briest pohjautuu hänen toiseen mielikirjaansa, Theodor Fontanen runollisen realistiseen romaaniin.
Fassbinder aikaansai jokaisesta teoksestaan persoonallisen tyylittelynsä mukaisia: Effi Briestkin on epookkikuvauksena aivan omanlaisensa kokonaisuus. Fassbinderin näyttelijäryhmän tähden Hanna Schygullan tulkitsema nuori Effi ja hänen kohtalonsa näytetään täysin aikansa yhteiskunnan tuloksena. Ilman yksilöpsykologista tunteiden kuohuntaa naisen ja parikymmentä vuotta iäkkäämmän arkistokraattimiehen Instettenin tie käy kohti hillityn elegantin melodraaman loppumelankoliaa. Kuin peilien, ovien, ikkunoiden ja portaikkojen kahlitsemina vankeina.
Suomen tv-ensi-iltansa saava klassikko on toteutettu kauniin mustavalkoisena. Näytteleminen on kaikessa asetelmallisuudessaan totuttua ”teatraalisempaa”, romaanin tulkinta häpeilemättömän ”kirjallista”, mutta lopputulos silti hämmästyttävän ”elokuvallinen”.
On surullista mutta lumoavaa seurata, kuinka Effi päättäväisyydestään huolimatta joutuu kohtalon keinutuksessa läheistensä ja sääty-yhteiskunnan hylkimäksi. Ei aviorikoksen, ei miehen vihan vuoksi – vaan aikakauden moraalin ja kunniakäsitysten nimissä. (Timo Malmi)
Yle Areenassa 31.5.–28.8.
ETELÄ
(El sur, Espanja, Ranska, 1983 ohj. Víctor Erice)
Espanjalaisen Victor Ericen Etelä on elokuvahistorian omalaatuisia, harvinaisia tapauksia: huipputeos, vaikka yli kolmasosa alkuperäiskäsikirjoituksesta jäi kuvaamatta. Vaikka tuotanto oli keskeytettynä rahoitusongelmien vuoksi, Etelä kelpuutettiin Cannesin filmijuhlien kilpailuun, jossa se sai ylistävät arvostelut.
Espanja syksyllä 1957. Aikuisten vaietun maailman salaisuuksia ihmettelemässä on nuori tyttö – joka varttuu elokuvassa kahdeksanvuotiaasta teini-ikäiseksi. Erice seuraa etelästä Pohjois-Espanjaan muuttaneen Augustínin ja tämän tyttären Estrellan intensiivistä mutta arvoituksellista suhdetta. Estrella on lapsesta asti palvonut isäänsä, mutta vähitellen hän saa selville elokuvissa ja kapakoissa käyvän miehen saloja.
Augustín on lääkäri, ajatuksiinsa sulkeutunut, hiljaisesti kapinoiva mies, jonka mieltä painaa jokin. Ja hänen perheensä kohtaloita on ratkaisevasti varjostanut Francon fasistien voittama 1930-luvun sisällissota.
Aikatasoissa sujuvasti risteilevä Adelaida García Moralesin novellin filmatisointi soi kuulaasti muistoissa kuin virheetön sävellys. Rauhallisen maalaukselliset kuvat sitovat eristyneessä kodissa ja läheisessä pikkukaupungissa soljuvat tapahtumat vangitsevan runolliseksi kokonaisuudeksi.
Kenties elokuvan kiehtovan mysteerin perussalaisuus onkin kertomuksen avoimeksi jäävässä lopussa. (Timo Malmi)
Yle Areenassa 31.5.–28.8.
VAALEAVERIKÖN RAKKAUS
(Lásky jedné plavovlásky, Tšekkoslovakia, 1965 ohj. Miloš Forman)
Miloš Forman oli 1960-luvulla maailmanmaineessa paistatelleen tšekkielokuvan kuuluisin ohjaaja ja hänen lopullinen läpimurtofilminsä Vaaleaverikön rakkaus maan tunnetuin saavutus. Loikattuaan länteen Forman valmisti Hollywoodissa sellaisia megahittejä kuin Yksi lensi yli käenpesän (1975) ja Amadeus (1984).
Vaaleaverikön rakkaudessa hihitämme arjen absurdiudelle: ilmeille ja katseille sekä muille pienille, herkullisille yksityiskohdille. Tämä oli virallisesta poikkeava kuva sosialistisen maan kansalaisista.
Pienessä Zruč nad Sázavoun kenkätehdaskaupungissa on yhtä miestä kohden 16 tyttöä. Hätiin kutsutaan armeijan joukkoja – mutta miehet osoittautuvat reservin ukoiksi. Tyypillisessä bravuurijaksossaan Forman tarkkailee tavallisia ihmisiä ryhmätilanteessa, tanssiaisissa. Äijät yrittävät huvittavan epätoivoisesti iskeä nuoria naisia, yhtenä vaaleaverikkömme Andula. Hän törmää kuitenkin prahalaiseen tanssipianistiin Mildaan. Yhden yön tapaaminen johtaa tragikoomisiin selvittelyihin Mildan kotona. Samalla Forman paljasti viranomaisille sellaisenkin sensaatiomaisen valtiosalaisuuden, että nuoret ovat rakastellessaan alasti.
Tytön viettelemisen seurausten pohjimmiltaan surumielisessä tarinassa ohjaaja suhtautuu nuoriin henkilöihinsä hellästi ja näyttää sukupolvien väliset ristiriidat. Enimmäkseen amatöörinäyttelijöin pitkälti improvisoidut kohtaukset ovat säilyttäneet valloittavan tuoreutensa. Jee-jee lauletaan alussa, 1960-luvun hengessä. (Timo Malmi)
Yle Areenassa 31.5.–28.8.