15.6. Paluu Sodankylään, hurmaavia uutuuksia ja kylmäävä ydinsotakuvaus

Kolmen vuoden odotus päättyi, kun Sodankylän elokuvajuhlat palasi tutussa muodossaan Kitisenjoen rannalle. Avajaispäivän sää oli viileä mutta tunnelma lämmin. Jonottaakin sai edelleen, vaikka ensimmäistä kertaa käytössä olleen ennakkolipunmyynnin myötä lippujonot lyhentyivät totutusta.

Ensimmäinen elokuvanäytös pyörähti käyntiin jo ennen puoltapäivää, kun palkittujen uutuuksien huiman tarjonnan aloitti elokuvateatteri Lapinsuuhun hyvin väkeä vetänyt japanilainen Wheel of Fortune and Fantasy. Myöhemmin illalla nähtiin muun muassa Ison teltan ennakkoensi-ilta modernista ranskalaisromanssista Pariisi, 13. kaupunginosa.

Kriitikko Olaf Möller avasi tämän vuoden mestariluokat elokuvalla Sininen ratsastaja (1959). Möller liitti taustoituksessaan ohjaaja Arne Mattsonin elokuvan genren laajempiin eurooppalaisiin virtauksiin. Sodankylän elokuvajuhlien vakiovieraisiin kuuluva Möller on kuratoinut tämän vuoden festivaaleille Kirkuva Eurooppa -sarjan, joka esittelee 60-luvun eurooppalaista rikoselokuvaa.

Virallisen avajaisnäytöksen yhteydessä Lapinsuussa tavattiin tuttuun tapaan festivaalin kansainväliset päävieraat, joiden kaikkien tuotantoakin pääsi katsomaan avausillan mittaan. Elokuvajuhlien taiteellinen johtaja Timo Malmi hehkutti avajaispuheessaan ohjelmistosta löytyvän lukuisten eri lajityyppien valioita valkokankaalta ihailtavaksi – animaatiosta westerniin ja kauhusta komediaan.

Avajaiselokuva, Nicholas Meyerin ohjaama Seuraava päivä (1983), veti täyden Lapinsuun hiljaiseksi kuvauksellaan ydinsodan seurauksista. Ohjaaja itse huomautti elokuvan olevan itse asiassa verrattain optimistinen näkemys ydintuhosta, sillä tv-esitykseen tehtynä sen ei haluttu saavan katsojia ahdistumaan niin paljon, että he vaihtaisivat kanavaa. Esityksen jälkeen Meyer kertoi yleisölle muun muassa elokuvansa sensurointipyrkimyksistä sekä kiittävästä vastaanotosta kylmän sodan molemmilla laidoilla. “Merkittävimpiä saavutuksiani”, tuumasi hän teoksesta.

Avauspäivän suurimpiin yleisösuosikkeihin lukeutuivat myös maailmallakin mainetta niittäneet, hurmaavat kotimaiset uutuudet Hytti nro 6 ja Tytöt tytöt tytöt. Yö kääntyi aamuksi The Sparks Brothers -musiikkidokumentin tahdissa.

 

Kuva: Sami Sorasalmi