16.6. Ensi-iltaelokuvia ja suomalaista kauhua

Festivaalin toinen päivä käynnistyi sateisessa säässä, mutta lämpimissä tunnelmissa perinteisellä aamukeskustelulla. Elokuvajuhlien ohjelmapäällikkö Milja Mikkola jututti Irlannin ykkösohjaajiin kuuluvaa Lenny Abrahamsonia, jolta nähtiin myöhemmin elokuvat Room (2015) ja Frank (2014).

Maailmalla mainetta niittänyt, Khadar Ayderus Ahmedin ohjaama Guled & Nasra (2021) saatiin iloksemme myös Sodankylään esitettäväksi ja elokuva sai täälläkin ihastuneen vastaanoton. Ohjaaja oli näytöksen jälkeen paikalla vastailemassa yleisön kysymyksiin.

Torstaina elokuvajuhlilla nähtiin myös kaksi ensi-iltaa. Mikko Niskasen mestariteos, uudelleen restauroitu Kahdeksan surmanluotia (1972) esitettiin Lapinsuussa Niskasen pojan, Jorma Niskasen alustamana ensimmäistä kertaa. Yli viisituntinen ponnistus keräsi elokuvateatteriin kiitettävän määrän suomalaisesta elokuvahistoriasta kiinnostuneita katsojia.

Einari Paakkasen toinen pitkä dokumenttielokuva Karaokeparatiisi (2022) puolestaan sai ensi-iltansa missäpä muuallakaan kuin Isossa teltassa, jossa laulu on perinteisesti raikunut karaokenäytöksissä. Elokuvantekijät hemmottelivat vieraita näytöksen jälkeen järjestämällä Kitisenjoen rannassa ulkoilmakaraoken, jossa festivaalikansa pääsi laulamaan rintarinnan elokuvan tähtien kanssa aamuyön pikkutunneille asti!

Torstaipäivään mahtui myös monta mestariluokkaa. Kaija Saariahon mestariluokan avannut, Ingmar Bergmanin viimeiseksi jäänyt ohjaus Saraband (2003) veti Kitisen kinon täyteen. Saariaho kertoi tykästyneensä moniin Bergmanin elokuviin jo nuorena ja niiden myös inspiroineen hänen musiikkiaan. Sarabandissa musiikki lomittuu bergmanilaisiin ihmisyyden kuvaamisen tapoihin, jotka pitivät teltan yleisön otteessaan.

Timo Vesalan mestariluokassa esitettiin A.J. Annilan kauhuelokuva Sauna (2008), joka niin ikään täytti Kitisen kinon viimeistä penkkiä myöten. Suoalueella kuvatun elokuvan pääosan esittäjä Ville Virtanen kertoi suomalaisen sielunmaiseman kuvastuvan soissa, metsissä ja järvissä: “Suo on pelottava ja mystinen paikka, mutta kuin kirkko minulle”, hän tiivisti.

Tuulinen torstaiyö jatkui tiheissä tunnelmissa loppuun asti: Olaf Möllerin 60-luvun eurooppalaista rikoselokuvaa esittelevässä mestariluokassa nähtiin elokuva Taste of Fear (1961), Hanna Bergholmin kansainvälisillä festivaaleilla huomiota saanut tyylikäs Pahanhautoja (2022) kauhistutti katsojia Isossa teltassa ja Leos Caraxin intensiivinen rockooppera Annette (2021) kiinnosti yleisöä Lapinsuussa.

 

Kuva: Viena Kytöjoki