Perjantaina aamukeskustelussa kuultiin Olaf Möllerin haastattelemana saksalaisohjaaja Dominik Grafia. Graf on suhteellisen tuntematon ohjaaja ei-saksankielisillä alueilla, sillä on tehnyt suurimman osan teoksistaan pääasiassa saksankieliseen televisioon. Vain pieni osa hänen tuotannostaan on tehty elokuvateatterilevitykseen. Hän on lisäksi yksi harvoista elokuvamestareista, jotka syntyivät ja vaikuttivat aktiivisesti Saksan liittotasavallassa.
Graf kasvoi taiteellisessa perheessä, jossa elokuva oli usein läsnä: molemmat vanhemmat olivat näyttelijöitä, joskin hänen äitinsä keskittyi myöhemmin kirjoittamiseen. Ensimmäinen elokuva, jonka hän muistaa nähneensä, on Walt Disneyn Prinsessa Ruusunen. Nuoruudessaan Graf oli kuitenkin perhetaustastaan huolimatta kiinnostuneempi kirjallisuudesta ja musiikista ja aloittikin opintonsa kirjallisuuden parissa. Hän kertoo saaneensa jopa yliannostuksen kulttuuria lapsuudessaan.
Graf päätyi lopulta kuitenkin elokuvan pariin ja opiskelemaan Münchenin televisio- ja elokuvakorkeakouluun, jossa kuului koulun kapinoivaan sukupolveen. Läheiseksi opiskelutoverikseen hän mainitsee esimerkiksi Wolfgang Büldin, jonka kanssa Graf on myös myöhemmin työskennellyt.
Graf kertoo saaneensa varhaiset käytännön oppinsa ohjaukseen tehdessään pieniä TV-sarjoja uransa alkuvaiheessa. Piti tietää tarkkaan, millaisia vaiheita projektiin liittyi ja millaisia vaikutuksia ohjaajan valinnoilla oli lopputuloksen kannalta. Taiteelliset maneerit olivat Grafin mukaan toissijaisia. Tämä järjestelmällisyys oli hänelle uran alkuvaiheissa merkityksellinen etappi.
Graf alkoi saada tunnustusta 1970-luvun lopulla elokuvallaan Der kostbare Gast, ja pian seurasivat televisioon tehty elokuva Treffer ja sarja Der Fahnder. Varsinainen läpimurto tapahtui Die Katze -elokuvan myötä.
Mikä teki Grafista lopulta niin suositun? Hän itse arvioi, että yksi merkittävä tekijä on ollut nopea tempo. Kun saksalaiset elokuvat ja sarjat 1980-luvulla olivat pääsääntöisesti hidastempoisia dialogiltaan, Graf päätti tehdä toisin. Hän hioi dialogeista nopeatempoisia ja halusi näyttelijöiden puhuvan nopeammin. Läpi ohjaajanuransa hän on kiinnittänyt erityistä huomiota juuri dialogiin: kaikki elokuvassa kiertyy sen ympärille.
Kysymys autiolle saarelle mukaan otettavasta elokuvasta sai ohjaajan mietteliääksi. Lopulta hän päätyi Nicolas Roegin psykologiseen trilleriin Bad Timing.