Sodankylän 41. elokuvajuhlia vietetään aamusta yöhön 10.–14. kesäkuuta 2026. Tapahtuma vie perinteisillä mykkäelokuvanäytöksillään naurun, itkun ja musiikin äärelle sekä elokuvahistorian merkkitapausten pariin.
Tämän vuoden mykkäelokuvakonserteissa esitetään kolme klassikkoa, joista kukin edustaa omanlaistaan alkuräjähdystä elokuvahistoriassa. Englantilaissyntyiseltä Charlie Chaplinilta esitetään hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Chaplinin poika (1921). Chaplinin tavoin myös ruotsalainen Victor Sjöström ja itävaltalainen G. W. Pabst ovat kiistatta ansainneet mestarin statuksen. Heiltä nähdään elokuvat Hän joka saa korvapuustit (1924) ja Pandoran lipas (1929).

Chaplinin poika on tekijänsä kuuluisan kulkurihahmon ensimmäinen esiintyminen pitkässä elokuvassa. Periksiantamaton mutta loputtoman kiltti kulkuri ottaa elokuvassa hylätyn pojan (Jackie Coogan) huoltaakseen ja tarjoaa tälle pyyteetöntä rakkautta, mutta kun julmurit turvaavat vahvemman oikeuteen, kulkuri tarjoaa sinnikästä vastarintaa. Kuten Peter von Bagh aikoinaan totesi, Charlie Chaplin ei kuulu ainoastaan elokuvan vaan koko ihmiskunnan historiaan.
Chaplinin elokuvan säestää festivaalilla aikaisemminkin vieraillut hollantilaispianisti Maud Nelissen. Hän on erikoistunut mykkäelokuvaan, mutta ennen kaikkea Chaplinin teoksiin. Nelissenillä on suora yhteys elokuvan musiikkiin, sillä hän on tavannut säveltäjä-sovittaja Eric Jamesin, joka työsti Chaplinin pojan musiikkia yhdessä ohjaajan kanssa elokuvan vuoden 1971 uudelleenjulkaisua varten. Nelissen onkin ainoa muusikko, joka on saanut Chaplinin perheeltä luvan esittää elokuvan musiikkia soolona pianolla.
Jos Chaplinilta nähdään ikimuistoisen hahmon ensiaskeleet, Victor Sjöströmin teos Hän joka saa korvapuustit merkitsee maineikkaan MGM-elokuvastudion alkua. Yhdysvaltalaisen studion kuuluisaa leijonalogoa ympäröi jo tämän ensimmäisen elokuvan aikaan latinankielinen teksti Ars gratia artis, ”taidetta taiteen vuoksi”, ja studio myös seisoi mottonsa takana. Hän joka saa korvapuustit kertoo tiedemiehestä (Lon Chaney), joka kärsii nöyryytyksen kollegoidensa ja vaimonsa edessä ja pakenee sirkukseen klovniksi. Runollisesta tragediasta tuli menestys niin kassaluukuilla kuin kriitikoiden keskuudessa.
Sjöströmin elokuvaa säestää italialaiskvartetti Agnusdei + Cavina + Pilia + Raia. Sen alkuperäismusiikissa elektroniset elementit sekoittuvat muun muassa sähkökitaraan ja saksofoniin ja saavat elokuvan emotionaalisen syvyyden resonoimaan myös tässä ajassa.

G. W. Pabstin eroottista psykodraamaa Pandoran lipas voi kiittää yhden historian valovoimaisimman elokuvatähden synnystä. Yhdysvaltalainen Louise Brooks oli näytellyt jo muutaman vuoden, mutta vasta Lulun osa teki hänestä ikonin, ikuisen it-girlin ja kokonaisen aikakauden symbolin. Brooks näyttelee elokuvassa koettelemuksesta toiseen lipuvaa naista, joka viettelee ja tulee vietellyksi ja joka turvautuu väkivaltaan mutta joutuu myös sen kohteeksi. Brooks hätkähdytti niin hahmonsa modernilla otteella kuin naturalistisella näyttelijätyöllään.
Myös Pandoran lippaan säestää pianisti Maud Nelissen. Hän saa rinnalleen slovenialaisen multi-instrumentalistin Eduardo Raonin, joka soittaa esityksessä klassista harppua ja tuottaa myös elektronisia efektejä. Kaksikko kertoo tavoittelevansa musiikillista versiota elokuvan ”enigmaattisesta chiaroscurosta”, pyrkivänsä häikäisevästä valosta tummiin varjoihin. Samalla skaalalla liikkuu Louise Brooks kuuluisimmassa roolissaan.
Festivaalia vietetään 10.–14. kesäkuuta keskiviikkoaamupäivästä sunnuntai-iltaan. Ohjelmisto sekä tekijävieraita julkistetaan toukokuussa 2026. Ohjelmakartta julkaistaan maanantaina 25.5., ja samalla alkaa festivaalin sarjakorttien myynti. Näytöslippujen ennakkomyynti käynnistyy verkossa keskiviikkona 27.5.
Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan:
Sodankylän kunta, Suomen Elokuvasäätiö, Ammattiliitto Pro ry, Kemijoki Oy, Genelec, Suomen Kulttuurirahasto, Kemijoki Oy, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, EU Media Creative, Tähtikuitu Oy, Jenny ja Antti Wihurin säätiö ja YLE.