Lauantaiaamuna Kitisenrannan koulun aamukeskustelussa kuultiin pitkän uran tehnyttä espanjalaisohjaaja Carlos Sauraa. Muistoja ja menneisyyttä elokuvissaan usein käsitellyt ohjaaja kertoi Timo Malmin haastattelussa isänsä viihdyttäneen lapsia muistitaululla, johon koottiin lehtileikkeitä, piirroksia ja kuvia. Perhe katsoi taulua yhdessä ja muisteli menneitä.
Saura vietti lapsuutensa muuttaen kaupungista toiseen isänsä työn perässä. Aikakauden vaikuttavin mullistus oli Espanjan sisällissota, joka syttyi kun Saura oli nelivuotias. Ohjaaja arveli sodan kauhujen väistämättä vaikuttavan syvästi hänen elokuviensa taustalla, tiedostetusti tai tiedostamatta. Hän ilmoitti monien sukupolvensa tekijöiden tavoin halunneensa vastustaa omissa elokuvissaan sotaa ja militarismia.
Sodan vaikutuksena Saura piti myös ekonomista elokuvantekotapaansa, jossa hän koettaa välttää turhia otoksia ja kokeiluja kuvaustilanteessa. Hän harjoittelee mieluummin näyttelijöiden kanssa perinpohjaisesti etukäteen ja kuvaa vasta sitten, kun kaikki on selvää. Hän kuvaa myös mielellään elokuvansa kronologisesti, jotta voi seurata, miten näyttelijät kehittyvät rooleissaan.
Saura muisteli myös ystävyyttään ohjaaja Luis Bunuelin kanssa, sekä appiukkoaan Charles Chaplinia. Bunuel oli sanonut hänelle Sauran olevan ainoa, joka voisi jatkaa ohjaajamestarin aloittamaa työtä hänen kuolemansa jälkeen. Saura oli myös naimisissa näyttelijä Geraldine Chaplinin kanssa, jolle isä Charles kirjoitti viimeistä käsikirjoitustaan, joka ei koskaan valmistunut. Geraldine ja Charles kuitenkin lukivat käsikirjoitusta englantia taitamattomalle Sauralle esittäen eri osia.
Monipuolisesti taiteita harrastava Saura kertoi elokuvanteon yhdistävän monia asioita, joita hän rakastaa, kuten tarinankerronta, lavastus, musiikin ja tanssin kanssa työskentely sekä valokuvaus. Erityisesti valokuvausharrastusta Saura pitää monipuolisen uransa punaisena lankana. Vähän aikaa sitten Saura kaivoi esille negatiiveja 50-luvun valokuvistaan ja hämmästeli, kuinka paljon Espanja on muuttunut vuosien varrella. Joissakin kuvissa Espanjan pikkukylät näyttävät nykysilmin katsottuna kuin keskiaikaisilta.
Saura sanoi uskovansa kohtaloon ja onnen vaikutukseen, ja ohjeisti, että kannattaa antaa asioiden edetä myös omalla painollaan. Koska Saurasta oman olemassaolonsa kontrolloiminen on vaikeaa, pitää hän elokuvanteosta, jossa voi paremmin hallita lopputulosta. Hänestä todellisuus ei ole vain sitä, mitä nähdään, vaan kantamamme asiat, kuten muistot sekä mahdollisuudet tulevasta, ovat osa kaikkia kokonaisuuksia. Hän on myös halunnut tuoda tämän filosofian esille elokuvissaan.
Haastattelun lopussa Saura kuitenkin vielä varoitti, että muistot elävät koko ajan. Esimerkiksi valokuvat lapsuudesta muokkaavat hahmotustamme tuosta ajasta. Koska käsityksemme menneisyydestä muokkautuu koko ajan, muistoihin ei voi luottaa.
Perinteiseen viimeiseen kysymykseen siitä, minkä elokuvan hän valitsisi mukaan autiolle saarelle, Saura vastasi, että jokaisella on sisällään oma elokuva, jonka voi nähdä sulkiessaan silmänsä. Tuon elokuvan katsominen on hänestä hyvä harjoitus kenelle vain aution saaren ulkopuolellakin.