Sodankylän 37. elokuvajuhlat 15.-19.6.2022

Sodankylän 37. elokuvajuhlia vietetään napapiirin tuolla puolen jälleen 2022! Keskiyön auringon alla kohtaavat maailman kuuluisimmat elokuvaohjaajat, uuden elokuvan nousevat nimet, kansainvälinen yleisö ja tavallinen kadunmies välittömässä ja lämpimässä ilmapiirissä. Festivaalia leimaa ennen kaikkea rakkaus elokuvaan, täältä puuttuvat jäykät muodollisuudet eikä byrokratian viidakkoon eksymisestä ole pelkoa.

Elokuvia näytetään neljässä esityspaikassa ympäri vuorokauden. Vuorokaudenajalla ei ole merkitystä, aurinko paistaa yhtä kirkkaana astuipa yleisö ulos esityksestä kello neljältä aamulla tai iltapäivällä. Elokuvanäytökset alkavat avajaispäivänä keskiviikkona 15.6. jo aamupäivällä ja jatkuvat siitä lähes yötä päivää myöhäiseen sunnuntai-iltaan 19.6. saakka.

Erityisen suosittuja ovat olleet vuosittain järjestetyt mykkäelokuvaesitykset elävän musiikin säestyksellä. Elokuvajuhlat kruunataan päävieraiden aamukeskustelutilaisuuksilla. Ketäpä ei kiinnostaisi, minkä elokuvan maailman kuuluisimmat ohjaajat ottaisivat mukaansa autiolle saarelle!

Festivaalin ohjelmakartta julkaistaan maanantaina 30.5., ja lipunmyynti alkaa keskiviikkona 1.6.

Majoitusvarauksia Luoston alueen majoitusyrityksiin voi tehdä jo nyt. Lue lisää majoitusvaihtoehdoista:
https://msfilmfestival.fi/uutiset/festivaalimajoitus-luosto-tunturin-kupeessa/

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan
Ammattiliitto Pro ry, EU/Creative Media, Finland Festivals ry, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Laitilan wirvoitusjuomatehdas, Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Suomen Elokuvasäätiö (SES), Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Tieteen tiedotus ry, YLE Teema, Unkarin kulttuurikeskus, Ranskan Instituutti, Brasilian Suurlähetystö