Sodankylän kunnan valtuustosalissa lauantaina pidetyssä Avaruus ja ilmasto elokuvassa -matineassa käsiteltiin avaruuden- ja ilmastontutkimuksen sekä elokuvien välistä suhdetta. Kolme alan asiantuntijaa esitteli aiheeseen liittyviä kysymyksiä esimerkein. Tilaisuuden avanneen koordinaattori Kaisa Kortekallion mukaan tarkoituksena on luonnontieteiden ja humanistisen taiteen maailmojen yhdistäminen. Kummassakin on pohjimmiltaan kyse luovasta ajattelusta, ja ne inspiroivat toisiaan kohti uusia löytöjä.
Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja, professori Esa Turunen aloitti ottamalla esimerkiksi Jakov Protazanovin Sodankylässäkin nähdyn, matkasta Marsiin kertovan mykkäklassikon Aelita (1924), joka innoitti aikanaan Neuvostoliiton omaa avaruusohjelmaa. Fakta ja fiktio yhdistyivät myös 1800-luvulla vaikuttaneiden suomalaisen Karl Selim Lemströmin revontulitutkimuksissa sekä yhdysvaltalaisen Percival Lowellin Marsin kuvitteellisia kanavia kuvanneissa kartoissa.
Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio käsitteli niin ikään Mars-planeetan valloitukseen liittyviä visioita. Hän esitteli tekniikkaa, jonka avulla avaruuden tyhjyyteen ja suureen etäisyyteen liittyvät ongelmat on itse asiassa jo voitettu, mutta joita ei suurien kustannusten vuoksi voida toteuttaa vielä pitkiin aikoihin. Merikallio peräänkuulutti esityksensä lopuksi lisää realismia Yksin Marsissa (2015) -elokuvan kaltaisiin teoksiin ja herätti näin mielenkiintoista keskustelua faktan ja fiktion välisestä suhteesta.
Helsingin yliopiston meteorologian professori Timo Vesala kertoi ilmastonmuutokseen liittyvistä luonnontieteellisistä faktoista monipuolisin elokuvaesimerkein, jotka ulottuivat aina Bob Rafelsonin Rajuista kuvioista (1970) Béla Tarriin. Omaperäisiä ajatuskulkuja pursunnut puheenvuoro yhdisti muun muassa Indonesiassa vuonna 1815 tapahtuneen tulivuorenpurkauksen, Euroopan kylmän kesän 1816 sekä Frankensteinin hirviön. Vesala päätti puheenvuoronsa Kubrickin Tohtori Outolemmen peruuttamatonta muutosta kuvastavaan loppukohtaukseen.
Matinean loppupuolen paneelikeskustelussa pääsi ääneen myös scifi-tv-sarjoja väitöskirjassaan tutkinut Aino-Kaisa Koistinen, joka vertasi tieteisfiktiota todellisuutta vääristäen heijastavaan peiliin. Näin ihmismielen todettiin olevan kaikkein kiinnostavin kuvauskohde. Tilaisuuden lopuksi Turunen tiivisti osuvasti: toisin kuin Tarkovskin filosofinen Solaris, avaruusmatkailua viihteen keinoin käsittelevä Yksin Marsissa tuskin tulee kestämään aikaa – aihe kuitenkin säilynee.