Cannes-voittaja ja muita ohjelmiston helmiä

Sodankylän elokuvajuhlien (13.–17.6.2018) koko ohjelmisto näytösaikatauluineen julkistetaan perjantaina 1.6. kello 16. Luvassa on vastikään Cannesin elokuvajuhlilla esitettyjä teoksia sekä muita kiinnostavia, kehuttuja ja kohuttuja uuden elokuvan helmiä. Tuttuun tapaan yksi teemakokonaisuus esittelee uusia dokumentteja ja niiden rinnalla rakastettuja, mutta harvoin nähtyjä klassikoita. Lisäksi luvassa on valikoima tuoreiden musiikkielokuvien parhaimmistoa.

 

Italialaisohjaaja Alice Rohrwacher valloitti Sodankylän neljä vuotta sitten tuoreeltaan Cannesin kilpasarjassa Grand Prix’llä palkitun elokuvansa The Wonders  kanssa. Tänä vuonna Cannesissa parhaan käsikirjoituksen palkinnon napannut Happy as Lazzarro on selityksiä pakeneva sekoitus realistista draamaa ja satumaisia elementtejä. Elokuva kertoo pienen maalaiskylän hyväsydämisestä höntistä, jota jokainen kynnelle kykenevä höynäyttää minkä ennättää.

Argentiinalaisen Agustin Toscanon The Snatch Thief sai ensi-iltansa Cannesissa Ohjaajien kaksiviikkoisella (Quinzaine des réalisateurs). Pienin keinoin rakennettu laukkuvarkaan tarina on teeskentelemätön ja taidokas elokuvahelmi.

Paul Schraderin First Reformed on piinatun papin (Ethan Hawke) muotokuva – ja ohjaajansa paluu terävimmälle huipulle. David Loweryn A Ghost Storyssa juuri kuolleen aviomiehen (Casey Affleck) haamu yrittää löytää yhteyden surevaan vaimoonsa (Rooney Mara). Yhdysvaltalaisen Josephine Deckerin teatterimaailmaan sijoittuva teinitytön kasvukertomus Madeline’s Madeline hyödyntää briljantin monipuolisesti elokuvallista palettia.

Kanadalaisvisionääri Guy Maddinin yhdessä Evan ja Galen Johnsonin tekemässä riemastuttavassa uutuudessa Green Fog ja sen alkukuvana nähtävässä lyhytelokuvassa Accidence kuljetaan Hitchcockin Vertigon ja Takaikkunan jalanjäljillä. Tuoreet teokset ovat Sodankylä-suosikki Maddinin pitkän uran huippusaavutuksia.

Ranskan uuden aallon hengessä Jean-Paul Civeyrac’n A Paris Education seuraa rakastettavasti Pariisiin elokuvaopiskelijaksi muuttaneen nuorukaisen sopeutumista paikalliseen boheemielämään. Ranskalaisen Daniel Manivelin ja japanilaisen Kohei Igarashin yhteisohjaus The Night I Swam on fiktion ja dokumentaarisuuden rajoja kiehtovasti rikkova lapsi- ja perhekuvaus. Tanskassa asuva uusseelantilainen Daniel Borgman on tehnyt uudessa kotimaassaan samaan tapaan jännittävästi rajoja sekoittavan potretin Loving Pia älyllisessä kehityksessä jälkeen jääneestä naisesta.

Kolme vuotta sitten Sodankylässä vierailleen puolalaisen Malgorzata Szumowskan Mug on suvaitsevaisuutta puolustava satiiri, joka voitti tänä vuonna Berliinin filmijuhlien Grand Prix’n. Cannesissa kansainvälisen arvostelijain liiton palkinnon voittanut venäläisen Kantemir Bagalovin vain 26-vuotiaana ohjaama esikoispitkä Closeness on väkevä kuvaus etnisistä ristiriidoista juutalaisperheen ja tshetsheenien välillä Kaukasuksella vuonna 1999. Sodankylässä kahdeksan vuotta sitten vieraillut israelilainen Samuel Maoz jatkaa Venetsian-voittajansa Lebanonin vaikuttavaa linjaa Venetsian elokuvajuhlilla hopeisen leijonan saaneella Foxtrotilla.

Argentiinalaisen Alejo Mougillanskyn valloittava perhekuvaus Little Match Girl liikkuu elegantisti taiteen ja politiikan välimaastossa, brasilialaisohjaaja Laís Bodanzkyn Just Like Our Parents on hienovarainen draama äidistä ja tämän aikuistuvasta tyttärestä.

Odotettujen musiikkielokuvien kavalkadissa nähtävä Lili Fini Zanuckin tuore dokumenttielokuva Eric Clapton: Life in 12 Bars on häkellyttävän avoin henkilökuva kitaristilegendan traagisesta elämästä. Susanna Nicchiarellin ohjaama draamaelokuva Nico, 1988 käsittelee kynttiläänsä kaikista suunnista polttaneen Velvet Underground -laulaja Nicon kahden viimeisen elinvuoden epätoivoista psykodraamaa. Rytmin ja erotiikan ikinuori ylipapitar Grace Jones saadaan valkokankaan välityksellä paikalle myös Sodankylään Sophie Fiennesin dokumenttielokuvan Grace Jones: Bloodlight and Bami ansiosta. Irlantilaisen Pat Collinsin tyylitelty draamaelokuva Song of Granite esittelee perinteisen irlantilaisen seannòs-laulutyylin kuuluisinta tulkkia Joe Heaneya (1919–1984).

Tunnettu brittiläinen rock-dokumentaristi Julien Temple on valmistanut Karibian rytmeissä sykkivän dokumentin nyky-Havannasta ja sen historiasta nimellä Habaneros, jossa maastamuuttokysymys on yhtä oleellinen kuin merkittävimmässä kuubalaisklassikossa, Thomas Gutierrez Alean Muistoja alikehityksen ajoilta. Kuubalaiskuvausten kaksikko johdattelee Sodankylässä suosittuun teemakokonaisuuteen, jossa esitellään uusia dokumentteja ja niiden kumppanina rakastettuja, mutta harvoin nähtyjä klassikoita. Stephen Nomura Shiblen Ryuichi Sakamoto: Coda on poikkeuksellisen intensiivinen taiteilijapotretti kuuluisasta japanilaissäveltäjästä. Sakamoton hivelevistä sävelistä pääsee nauttimaan Afrikassa hehkuvan Suojaava taivas -elokuvan parissa. Bernardo Bertolucci sijoitti elokuvaan myös kappaleen nimeltä Midnight Sun, kun hän joutui harmikseen jättämään Sodankylän-vierailun väliin elokuvansa kuvausten vuoksi.

Englantilaisen Mark Kidelin poikkeava ”osaelämäkerta” Becoming Cary Grant kertoo supertähden elämänvaiheista pureutuen jopa tämän LSD-terapiaa vaatineeseen lapsuuden traumaan. Grant nähdään parhaimmillaan Katharine Hepburnin ja James Stewartin kanssa George Cukorin screwball-komediaklassikossa Skandaalihäät. 1970-luvun ”uuden Hollywoodin” keskeisiin ohjaajiin kuulunut Hal Ashby on saanut oman potrettinsa Amy Scottin dokumenttifilmissä Hal, jonka kumppanina esitetään Ashbyn vuoden 1968 ajankuvan tavoittava tragikomedia Shampoo, kampaajapääosassaan Warren Beatty. Hanna Schygullan viime kesänä ylistämä italialaisohjaaja saa oman muotokuvansa Anselma Dell’Olion dokumentissa Marco Ferreri – Dangerous but Necessary. Ferrerin ohjauksista nähdään roisi Bukowski-filmatisointi Kaupungin kaunein tyttö, pääosissa Ben Gazzara ja Ornella Muti. Sally Aitkenin David Stratton: A Cinematic Life kertoo maineikkaasta kriitikkoveteraanista ja käy samalla läpi Strattonin maailmalla tunnetuksi tekemän australialaisen elokuvan historian. Tämän ansiosta ohjelmistossa päästään nauttimaan australialaisen elokuvan kansainvälisiin läpimurtoteoksiin lukeutuva Peter Weirin kaunis kauhufantasia Huviretki hirttopaikalle.

 

Koko ohjelmisto näytösaikatauluineen julkaistaan 1.6. klo 16 verkossa: www.2017.msfilmfestival.fi

Median edustajia pyydetään akkreditoitumaan festivaalille 1.6.2018 mennessä: https://2017.msfilmfestival.fi/press/akkreditointi/

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), Creative Europe, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Tieteen Tiedotus ry., Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Ammattiliitto Pro, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Goethe-instituutti ja Ranskan instituutti.