Elokuvajuhlien keskiviikkoetkoilla kaksi pohjoista dokumenttielokuvaa ilmaisnäytöksinä

Sodankylän elokuvajuhlien isossa teltassa esitetään festivaalin avajaispäivänä, keskiviikkona 14.6., uutta pohjoista dokumenttielokuvaa kaksin kappalein. Klo 12:30 valkokankaalle heijastetaan Karppisen kaivostaistosta kertova Aktivisti ja klo 14:00 teltassa on nähtävillä Lapin sähköistämisen tarina, Valontuojat. Kumpaankin näytökseen on vapaa pääsy.

Ke 14.6. klo 12:30 @ Iso teltta: ”Aktivisti”

Sodankyläläisen Riikka Karppisen elämä mullistuu 15-vuotiaana. Kansainvälinen kaivosjätti Anglo American ilmoittaa löytäneensä Karppisten kotikylän Kersilön kupeesta poikkeuksellisen rikkaan nikkeli- ja kupariesiintymän. Malmilöytöä kuvaillaan vuosituhannen merkittävimmäksi koko Euroopassa.

Malmi ei kuitenkaan makaa missä tahansa vaan Lapin arvokkaimpiin lukeutuvalla aapasuolla Viiankiaavalla. Se on poikkeuksellisten luonnonarvojensa takia suojeltu sekä kansallisella soidensuojeluohjelmalla että Euroopan Unionin Naturalla. Suomen valtio lunasti osan arvosuosta aikoinaan Riikan perheeltä, vedoten Viiankiaavan mittaamattomiin luontoarvoihin. Nyt valtio saattaa luovuttaa samaiset maat monikansalliselle kaivosyhtiölle.

Riikka ei jää seuraamaan sivusta kotikyläänsä ja arvokasta aapasuota uhkaavaa kaivoshanketta vaan ryhtyy sinnikkäästi kamppailemaan kaivosjättiä vastaan. Kamppailusta tulee pitkä ja uuvuttava, mutta oman mainari-isä Juhan tuki ja isoäiti Teklan neuvot auttavat jaksamaan.

Kumpi on arvokkaampaa, maanpäälliset luontoarvot vai verotuloiksi muutettava maanalainen metalli? Onko kaikki kaupan, jos tarpeeksi maksetaan?

Elokuvan on ohjannut, kuvannut ja käsikirjoittanut Petteri Saario. Elokuvantekijät järjestävät esityksen jälkeen keskustelutilaisuuden elokuvajuhlien pienessä teltassa.

 

Ke 14.6. klo 14:00 @ Iso teltta: ”Valontuojat”

Valontuojat on dokumenttielokuva Lapin sähköistämisestä. Se on Lapin elämänlankojen rakentajien tarina. Tarinansa jakavat sekä raskaan linjanrakennustyön tehneet lappilaiset asentajat, että Lapin syrjäkylien emännät, jotka kokivat kodeissaan sähkön tuoman helpotuksen 1940-80-luvuilla.

Samalla elokuvaohjaaja Antti Haase tekee henkilökohtaisen tutkimusmatkan isiensä elämäntyöhön. Baltiansaksalainen insinööri Gunnar Haase saapui vuonna 1945 Rovaniemelle korjaamaan maanmiestensä tuhoja. Antin isä Hannu jatkoi isoisä Gunnarin elämäntyötä Rovakairan Sähkö Oy:n toimitusjohtajana seuraavat 30 vuotta.

Lapin viimeisen sähköistämättömän kodin valojuhlaa vietettiin 6.10.1987 Pokassa Alman baarissa. Elokuva näyttää kouriintuntuvasti, miten valtava yhteistyöponnistus Lapin sähköistäminen oli, kuinka se turvasi Lapin elinvoimaisuuden, mutta vaati myös raskaita inhimillisiä uhrauksia.

Elokuvan ohjaaja Antti Haase sekä tuottaja Jouko Aaltonen ovat esityksessä paikalla.