Godardin ensi-ilta Sodankylän elokuvajuhlilla

Joulukuussa 85 vuotta täyttäneen Ranskan uuden aallon ikinuoren ohjaajaneron Jean-Luc Godardin uusin pitkä elokuva Goodbye to Language (Adieu au langage) saa Suomen ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla 10.-14.6.2015. Kolmiulotteisen ilmaisun mahdollisuuksia ilotulitusmaisen älyllisesti tutkaileva elokuva on palkittu Cannesissa ja valittu vuoden parhaaksi Yhdysvaltain elokuva-arvostelijoiden liiton äänestyksessä. Musiikkina Godard käyttää mm. Sibeliusta.

Kolmattakymmenettä kertaa järjestettävä ”keskiyön auringon festivaali” on omistettu juhlien edesmenneen johtajan Peter von Baghin muistolle. Teeman merkeissä järjestetään von Baghin perintöä arvioiva kansainvälinen seminaari ja esitetään runsaasti sekä hänen omaa tuotantoaan – niin lyhytfilmejä kuin pitkiäkin – että hänen suosikkielokuviaan, kuten tuoreimpana Godardin Goodbye to Language.

Sodankylän elokuvajuhlien uutena taiteellisena johtajana toimii Timo Malmi, von Baghin monivuotinen ohjelmasuunnittelun aisapari. Edeltäjänsä tavoin Malmin juuret ovat elokuvakerholiikkeessä: hän on ollut yli 45 vuotta kerhovetäjänä Järvenpäässä, missä hän vastaa myös Kunnankinon ohjelmistosta. Elokuva-arvosteluja Malmi on kirjoittanut Ilta-Sanomien tv-sivuille jo yli 35 vuotta, ja hän työskentelee myös Filmihullu-lehden toimitussihteerinä.