J-P Valkeapään uutuus suoraan Cannesista Sodankylän elokuvajuhlille

Valkeapään lisäksi 34. Sodankylän elokuvajuhlien (12.–16.6.2019) kotimaisiin tekijävieraisiin lukeutuvat rosoisista roolitöistään tunnettu näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, Lappiin sijoittuvalla komediallaan Aurora yleisöt hurmannut Miia Tervo, Mystinen metsätyömies -dokumenttielokuvan ohjaaja Mikko Mattila, Tolkienin jäljille yleisön johdattava Dome Karukoski, kiitellyn Aatos ja Amine -dokumentin ohjaaja Reetta Huhtanen sekä omaperäisen perhedraaman Poissa ohjannut Arttu Haglund. Näyttelijä Eeva Litmanen ja kansainvälisesti tunnetuin suomalaisdokumentaristi Pirjo Honkasalo saapuvat festivaalin erikoisvieraiksi.

”Herkkä elokuvahelmi”, ”erinomainen”, ”rakastettava”, ”ohjaajan paras elokuva”. JP Valkeapään odotettu uutuus Koirat eivät käytä housuja sai positiivisen vastaanoton, kun se esitettiin Cannesin elokuvajuhlien arvostetussa Directors’ Fortnight -sarjassa aiemmin tällä viikolla. Pekka Strang näyttelee elokuvassa vaimonsa kuolemaa surevaa Juhaa, joka hakee lohtua BDSM-domina Monan (Krista Kosonen) kuristuksesta. Mustan huumorin värittämä draama saa Suomen ensi-iltansa Sodankylässä.

Kolminkertainen Jussi-voittaja Hannu-Pekka Björkman saapuu vihdoin Sodankylään – vuosien yritysten ja aikataulullisten haasteiden jälkeen. Juha Lehtolan Ihmisen osa -elokuvasta kolmannen Jussinsa alkuvuodesta pokannut näyttelijä on viime aikoina nähty niin Miia Tervon Aurorassa nimihenkilön alkoholisoituneena isänä kuin M/S Romanticin maanisena risteilyisäntänä.

Dokumenttielokuvillaan festivaalimenestystä keränneen Miia Tervon ensimmäinen pitkä fiktio on Rovaniemelle sijoittuva arktinen – ja romanttinen – draamakomedia. Kriitikoiden ylistämä ja yleisön rakastama Aurora on raikas ja omaääninen kertomus nuoresta kynsiteknikosta Aurorasta (Mimosa Willamo), joka auttaa turvapaikanhakijamiestä ja tämän pientä lasta löytämään elämälleen uuden suunnan. Siinä sivussa Aurora kannattelee pulloon hukkuvaa isäänsä (Björkman), vaikka omassakin elämänhallinnassa olisi petrattavaa.

Reetta Huhtanen esittelee Sodankylässä ensimmäisen pitkän dokumenttielokuvansa Aatos ja Amine. Kahden eri kulttuureista tulevan pikkupojan ystävyyden kautta ajankohtaisiin teemoihin pureutuva teos on kerännyt valtavasti kiitosta ja huomiota myös kansainvälisillä näyttämöillä. Kotimaisten uutuuksien sarjassa nähdään toinenkin kansainvälisesti kiitelty suomalainen dokumenttielokuva, Tonislav Hristovin ohjaama Veeran maaginen elämä.

Mikko Mattilan Freud, Marx, Engels & Jung -yhtyeen laulaja-lauluntekijä Pekka Myllykoskesta kertova dokumenttielokuva Mystinen metsätyömies saa Suomen ensi-iltansa Sodankylässä. Ensi-iltaa juhlistetaan myös klubi-illassa, tribuuttikonsertin merkeissä. Arttu Haglundin niin ikään Suomen ensi-illassa nähtävä Poissa on omaleimainen perhedraama ja kertomus vapaudenkaipuusta. Eri puolilla maailmaa kuvattu teos on oivallinen esimerkki suomalaisista indie-tuotannoista

Sodankylän elokuvajuhlien perustajajäseniin kuuluva Anssi Mänttäri esittelee festivaalilla uuden elokuvansa Yön pimeinä tunteina, jossa “Mänttäri kohtaa Agatha Christien”. Yhdessä pääroolissa nähdään elokuvajuhlien suosittujen karaokenäytösten esilaulajana ja leffaraadin voimahahmona tutuksi tullut Iida Simes.

Karaokenäytöksissä nautitaan tänä kesänä kotimaisen musiikkitaivaan kiintotähtiin kuuluvan Rauli Badding Somerjoen iki-ihanista lauluista Markku Pölösen ohjaustyössä Badding sekä romanttisten musikaalien modernista klassikosta Moulin Rouge. Energisenä esilaulajana toimii jälleen Olavi Uusivirta, jonka rinnalla karaoketeltan tunnelmaa kohottavat upeaääninen laulaja-näyttelijä Maria Ylipää sekä valovoimaiset vakiolaulattajat Iida Simes ja Aino Torttila.

Tuoreen Tolkien-elämäkerran ohjaaja Dome Karukoski johdattaa festivaaliyleisön Tolkienin jäljille. ”Tolkkua Tolkienista” ammennetaan myös The Lord of the Rings -animaation (1978) avulla, jonka ytimeen kirjailijan elämään syvällisesti perehtynyt Karukoski sukeltaa yhdessä yleisön kanssa.

Armoitettuna tv-komediennena tunnettu Eeva Litmanen esittelee festivaaliyleisölle elokuvansa Räpsy ja Dolly, Juoksuhaudantie ja Rakkaudella, Maire. Kansainvälisesti tunnetuimpiin elokuvantekijöihimme kuuluva Pirjo Honkasalo on poiminut omia elokuvasuosikkejaan Carte blanche -sarjaan, lisäksi ohjaajalta esitetään kansainvälisesti maineikkain suomalainen dokumenttielokuva Melancholian 3 huonetta sekä ylistetty fiktio-ohjaus Betoniyö.

Tuttuun tapaan Sodankylän elokuvajuhlat esittää menneen esityskauden tärkeimmät pitkät kotimaiset elokuvat, muiden muassa Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän -draaman sekä Lappi-aiheisen, ranskalaisena yhteistuotantona valmistuneen Ailo – pienen poron seikkailu -elokuvan, Jussi-palkintopöydän putsanneen Tyhjiön sekä Anna Erikssonin kokeellisen esikoisteoksen M.

Pitkiin elokuviin keskittyvä festivaali on poiminut ohjelmistoonsa myös valikoiman tuoreita, poikkeuksellisen ansioituneita lyhytfilmejä. Teemu Nikin All Inclusive saadaan Sodankylään suoraan Cannesin elokuvajuhlilta, ensi-iltansa festivaalilla saa Jarno Lindemarkin ohjaama Rakkaudella, Matti, jonka päärooleissa nähdään Rain Tolk sekä M/S Romanticissa konferenssimatkalle osallistuvaa Matiasta näyttelevä Petteri Pennilä.

Lauantaiaamun perinteisellä suomifilmin näytöspaikalla esitetään vuonna 2008 festivaalin kunniavieraana olleen, huhtikuussa edesmenneen Lasse Pöystin varhaisiin roolitöihin lukeutuva Suomisen Olli yllättää (1945).

Elokuvajuhlien ohjelma-aikataulu julkaistaan verkkosivuilla perjantaina 31.5. Lippujen ennakkovaraaminen alkaa maanantaina 3.6. ja festivaalihumu hyrähtää käyntiin keskiviikkona 12.6.

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), Ammattiliitto Pro ry, EU/Creative, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Suomen kulttuurirahasto, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Itävallan suurlähetystö, Goethe-instituutti, Brasilian suurlähetystö ja Ranskan instituutti.