Viisi Lapin ja Oulun yliopiston tutkijaa esitti 22.6. Helsingin Sanomien Mielipide-palstalla otsikolla ”Naiset eivät ole päässet näkyviin Sodankylän elokuvajuhlilla” kauttaaltaan virheellisiä oletuksia ja väitteitä, jotka vaativat oikaisua.
Naispuolisten elokuvantekijöiden panos on kautta vuosien ollut Sodankylässä yhä merkittävämpi, niin elokuvien kuin niin tekijöidenkin lukumäärän perusteella. Tänä vuonna esimerkiksi ulkomaalaisista ohjaaja- ja näyttelijävieraista seitsemästä kolme oli naisia, ja osuus olisi noussut puoleen kaikista, jos eräs huomattava feministisen elokuvan pioneeri ei olisi joutunut toukokuussa siirtämään vierailunsa tulevaisuuteen kv. filmausprojektinsa toteutumisen vuoksi. Hän olisi ollut myös yksi ns. aamukeskustelijoista. Kirjoittajat väittävät, ettei aamukeskustelijoiden joukossa ollut nyt yhtään naista, vaikka Kristiina Halkola oli mukana (jolloin sivuttiin myös #metoo-kampanjaa).
Naistekijöiden määrää pitääkin tarkastella kauaskantoisesti, koska suunnitelmat ja toiveet toteutuvat usean vuoden aikavälillä. Tekijävieraissa naisilla on pysyvästi tärkeä sijansa Sodankylässä, myös aamukeskusteluissa. Mainittakoon viime vuosilta Samira Makhmalbaf, Harriet Andersson, Taina Elg, Claire Denis, Alice Rohrwacher, Katel Quillevere, Pelin Esmer, Samantha Fuller, Kadri Kõusaar, Maƚgorzata Szumowska ja Hanna Schygulla, lukuisista kotimaisista puhumattakaan.
”Pianon” ohjaajalta Jane Campionilta kysyttiin taannoin Lontoon elokuvajuhlilla, pitäisikö hänen mielestään festivaalilla olla enemmän naisten tekemiä elokuvia. Campion vastasi: ”Kun täällä on tarkoitus esittää vuoden parhaat elokuvat, ja naisia on maailman ohjaajista vain noin viisi prosenttia, miten me pystyisimme tekemään huippuelokuvista tätä enemmän?”. Myös Sodankylässä esitetään aina vain maailman tai Suomen parasta satoa, mutta esimerkiksi tänä kesänä saimme uusien elokuvien tarjontaan ilahduttavasti mahtumaan tuntuvasti enemmän kuin nykyinen naisohjaajien osuus (7-9 %) elokuvaohjaajien määrästä antaisi mekaanisesti olettaa. Täten yliopistoprofessoreiden väitteistä tuntuu varsin oudolta myös uskomus, ettei festivaalilla olisi ”naisten näkyvyyttä elokuvavalinnoissa”.
Tutkijat näkevät myös ”Aku Louhimiehen elokuvan esittämisen festivaalilla poliittisena kannanottona” – mitä ”Tuntemattoman sotilaan” näyttäminen ei missään tapauksessa ollut. Näin tuskin kokivat myöskään ne sadat katsojat, jotka Sodankylässä elokuvan näkivät. Olisi sen sijaan ollut ikävä kulttuuripoliittinen kannanotto, jos Louhimiehen teos olisi sensuroitu (jota sanaa festivaalilla on aina inhottu) vuoden merkittävimpien suomalaisten pitkien näytelmäelokuvien perinteisestä katsauksesta, joka tarjoaa laajan kotimaisen valikoiman ennen kaikkea maamme elokuvateatteriverkoston ulkopuolella asuville lukuisille katsojille.
Kun muut elokuvafestivaalit, tapahtumat, media sekä instituutiot olivat jo runsaan puolen vuoden ajan ansiokkaasti käsitelleet #metoo-teemaa, Sodankylän elokuvajuhlat ei halunnut enää etukäteen toistaa saman aihepiirin painottamista esimerkiksi ennakkotiedottamisessaan. Samalla oltiin varmoja, että naisten asema tulisi esiin elokuvantekijöiden, heidän teostensa ja keskustelujen kautta – kuten selkeästi kävikin, kun esimerkiksi kotimaisten elokuvantekijöiden keskustelun teemana oli näyttelijöiden tärkeät roolit.
Tutkijoiden mielipidekirjoituksessa sanotaan ”epätasa-arvoisiin käytäntöihin ei tulisi verhota huumoriin, kuten Leffaraadin puheenjohtajan kommenteissa”, mutta jostain syystä täysin vaietaan siitä, että nimenomaan hän nosti naisten epätasa-arvoiset käytännöt ja #metoo-kampanjan positiivisen merkityksen vahvasti esiin edellisen päivän kotimaisessa keskustelussa (kuten kotisivumme raportista on luettavissa). Ja onko asia tosiaan niin totisen vakava, ettei sitä saa käsitellä myös humoristisesti, kuten Leffaraadissa tehtiin? Samalla puheenjohtaja tietoisesti rakensi asetelman, jossa hän jäi toiseksi raadin naispuolisen opponenttinsa kanssa naljaillessaan.
Sodankylän elokuvajuhlien tehtävä on tuoda esiin elokuvia ja niiden tekijöitä. Näin erilaiset teemat tulevat itsestään näkyviin ohjelmiston kautta. Naisteeman käsittelymme kanssa linjassa oli esimerkiksi se, että kokeellisten lyhytfilmien merkkiteosten ns. mestariluokassa valikoiman kaikki elokuvat olivat naisten tekemiä – mutta mestariluokan vetäjä ei erikseen painottanut tätä esittelyissään, vaan jätti huomion katsojan oman oivalluskyvyn varaan. Elokuvia ei ollut valittu minkään ”naiskiintiön” vuoksi, vaan siksi, että ne olivat lajissaan huipputasoa.
”Naiset eivät ole päässeet näkyviin”? Mainittakoon ohjelmistosta lisäksi, että viisituntisen elokuvakasvatusmatinean ainoa luennoitsija oli nainen, joka lisäksi piti myös mestariluokan – joiden vetäjistä kaikkiaan puolet oli naisia; kotimaisten tekijävieraiden paneelin vetäjä oli nainen; festivaalinäytösten esittelijöinä toimineista henkilöistä puolet oli naisia; festivaalin ohjelmapäällikkö on nainen – ja niin edelleen. Silmänsä ja korvansa auki pitänyt festivaalikävijä on voinut todistaa naisten näkyvyyden juhlien yli 140 näytöksessä laajalla rintamalla.
Tutkijat kirjoittavat myös: ”Elokuvajuhlien korkean tason säilyttäminen edellyttää, että myös naistekijät ja -katsojat sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt tuntevat itsensä tervetulleiksi.” Ensimmäisen kerran festivaalin 33 vuoden toiminnan aikana asetetaan kyseenalaiseksi, etteivätkö ko. ryhmät olisi tunteneet itseään tervetulleiksi. Vihjaukseen seksuaalivähemmistöjen syrjinnästäkään ei ole mitään syytä. Tänä vuonna Sodankylässä nähtiin ensimmäisen kotimaisen homoseksuaalista rakkaussuhdetta kuvaavan pitkän elokuvan Suomen ensi-ilta ohjaajan ja näyttelijöiden läsnä ollessa, ja elokuva esitettiin vielä festivaalin päätösnäytöksessä toistamiseen yleisön toiveuusinnassa.
Päinvastoin kuin tutkijat olettavat, Sodankylän elokuvajuhlien ohjelman laatijoilla ja toteuttajilla ei ole ”sukupuolittuneiden merkitysten lukutaidon puutetta” eikä ”välinpitämättömyyttä tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta” eikä taatusti halua olla mukana pönkittämässä ”tietoista sukupuolittuneiden valtarakenteiden vahvistamista”. On sen sijaan täysi syy suhtautua luottavaisesti siihen, että kirjoittajien toive ”yhteiskunnallisen, kulttuurisen ja taiteellisen sivistyksen saavan jatkossa laajemmin sijaa elokuvajuhlien ohjelmistossa” toteutuu edelleen, entistäkin painokkaammin.
Timo Malmi,
Sodankylän elokuvajuhlien taiteellinen johtaja