Palkittu Mike Leigh johtaa Sodankylän elokuvajuhlien vieraskaartia

Cannesissa ja Venetsian elokuvajuhlilla palkittu seitsenkertainen Oscar-ehdokas Mike Leigh marssii Sodankylän elokuvajuhlien nimekkään päävieraskaartin kärjessä kesällä 2015. Elokuvajuhlien ulkomaalaisvieraiden kärkikastiin kuuluvat myös mm. saksalaissuuruus Christian Petzold, tanskalainen Nils Malmros sekä amerikkalainen Whit Stillman.

Cannesin Kultaisella palmulla (Salaisuuksia ja valheita, 1996) ja parhaan ohjaajan palkinnolla (Naked, 1993) sekä Venetsian elokuvajuhlien Kultaisella leijonalla (Vera Drake, 2004) palkittu Mike Leigh (s. 1943) on eräs nimekkäimmistä tekijävieraista Sodankylän elokuvajuhlilla kesällä 2015.

Arjen draamaa ja ihmissuhteiden törmäyspisteitä humoristisesti ja mestarillisesti kuvaava Leigh toi viimeksi valkokankaille maalarielämäkerran Mr. Turner (2014). Hänen tuoreimpiin töihinsä lukeutuvat myös Happy-Go-Lucky (2008) ja Vuosi elämästä (2010).

Päävieraiden joukossa Sodankylään saapuu 1990-luvulla Saksassa syntyneen ”Berliinin koulun” johtohahmo Christian Petzold (s. 1960). Berliinin filmijuhlien Hopeisen karhun voittanut Barbara (2012) sekä Sodankylässä Suomen ensi-iltansa saava Phoenix (2014) ovat Petzoldin viime vuosien päätyöt.

Vuoden 1990 esikoisohjauksellaan Metropolitan aikansa amerikkalaisen riippumattoman elokuvan kärkeen noussut Whit Stillman (s. 1952) sekä pohjoismaisen elokuvan kaikkien aikojen persoonallisimpiin ohjaajiin lukeutuva tanskalainen Nils Malmros (s. 1944) saapuvat myös yöttömän yön juhlaan esittelemään elokuviaan suomalaisyleisölle. Lisäksi ulkomaisiin tekijävieraisiin kuuluvat Leighin ohjaustöiden ja lukemattomien Suomessakin tuttujen brittiläisten tv-elokuvien tähti Marion Bailey sekä elokuvista (mm. Le Havre) ja niiden tekijöistä dokumentteja valmistanut ranskalainen Auberi Edler.

Kotimaisista tekijävieraista ovat tulonsa juhlille vahvistaneet näyttelijät Minna Haapkylä, Armi Toivanen ja Kirsti Wallasvaara sekä ohjaajat Petri Kotwica, Anssi Mänttäri ja Ville Suhonen. Myös Aki ja Mika Kaurismäki, jotka muodostavat festivaalin taiteellisen toimikunnan yhdessä taiteellisen johtajan Timo Malmin kanssa, ovat paikalla. Lisäykset, mestariluokkia pitävät kriitikko- ja muut tutkijavieraat sekä juhlien laaja elokuva- ja muu ohjelmisto julkistetaan myöhemmin.

Järjestyksessään jo 30. Sodankylän elokuvajuhlien (10.–14.6.2015) ohjelmisto täydentyy lähiviikkojen aikana.

 

TEKIJÄVIERAAT ESITTELYSSÄ
MIKE LEIGH

Englantilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Mike Leigh (s.1943) on kuulunut vuosikymmenten ajan kansainvälisen elokuvan kärkinimiin. Tästä kertovat esimerkiksi Cannesin Kultaisen palmun voitto (Salaisuuksia ja valheita, 1996) ja parhaan ohjaajan palkinto (Naked, 1993), Venetsian elokuvajuhlien Kultainen leijona (Vera Drake, 2004) ja seitsemän Oscar-ehdokkuutta.

Leigh on mestari kuvaamaan arjen pientä suurta draamaa ja ihmissuhteiden kipeitä, koskettavia ja koomisia törmäyspisteitä. Hänet tunnetaan poikkeuksellisen pitkistä harjoitusperiodeistaan, minkä johdosta hänen elokuviensa näyttelijäntyö on äärimmäisen vivahteikasta, intensiivistä ja sisäistynyttä.

Japanilaiseen Yasujirô Ozuunkin monesti verratulta Leigh’ltä nähdään Sodankylässä mm. perhesuhteiden karhea syväluotaus Salaisuuksia ja valheita, Imelda Stauntonin upeasta roolityöstä muistettava Vera Drake, Sally Hawkinsin tähdittämä elämäniloinen bravuuri Happy-Go-Lucky (2008), taidokkaan tarkkanäköinen henkilödraama Vuosi elämästä (2010) ja erinomaisen rosoinen maalarielämäkerta Mr. Turner (2014).

CHRISTIAN PETZOLD

Christian Petzoldia (s. 1960) pidetään saksalaisessa elokuvassa 1990-luvulla syntyneen ”Berliinin koulun” johtavana hahmona, jota esimerkiksi Aki Kaurismäki pitää yhtenä Euroopan, ellei koko maailman parhaista nykyohjaajista.

Meillä tunnetaan jo Barbara (2012), Berliinin filmijuhlien Hopeisen karhun voittanut vivahteikas DDR-kuvaus naislääkäristä, nimiosassa ohjaajan vakiotähti Nina Hoss. Sodankylässä saa Suomen ensi-iltansa Phoenix (2014), Hossin jälleen hienosti tähdittämä moniselitteinen sodanjälkeisen Berliinin tilanteen kuvaus hitchcockilaisin alasävyin.

Petzoldin pienessä kotikaupungissa ei ollut elokuvateatteria, mutta hän sai vanhemmiltaan Francois Truffaut’n Hitchcock-kirjan ja katsoi sen jälkeen 17-vuotiaana Kölnissä 41 Hitchin elokuvaa: filmihullu oli syntynyt.

Hänen kovatasoisessa, aikaisemmassa tuotannossaan Vainout (2000) on kertomus terroristiperheestä, Gespenster (2005) risteävien tarinoiden palapeli nyky-Berliinin ilmapiiristä, Yella (2007) avioliittotrilleri ja Jerichow (2008) kolmiodraama monikulttuurisessa Saksassa.

WHIT STILLMAN

Cannesissa 1990 juhlittu, käsikirjoituksestaan Oscar-ehdokkuuden saanut elegantti esikoisohjaus Metropolitan nosti Whit Stillmanin aikansa amerikkalaisen riippumattoman elokuvan kärkeen.

New Yorkin Upper East Siden yläluokkaisten nuorten ja keskiluokkaisen opiskelijatulokkaan charmikasta keskustelukomediaa verrattiin Woody Allenin ja Eric Rohmerin tuotantoon. Stillmanin lempeä, rakastavan ironinen lähestyminen on kuitenkin persoonallisesti hänen omansa, kuten on myöhemmin nähty osin yhtä omaelämäkerrallisessa Francon jälkeisen Espanjan kuvauksessa Barcelona (1994) ja aikansa diskofilmiaallon huipentumassa The Last Days of Disco (1998).

Tapakomediatrilogiansa jälkeen Stillman joutui kaupallistuvassa amerikkalaisessa tuotannossa paitsioon 13 vuodeksi ja palasi yhtä älykkäällä ja viehättävällä college-neitojen kampuskomedialla Damsels in Distress (2011). Lisäksi hän on toiminut näyttelijänä, kirjoittanut romaaneja sekä ohjannut jaksot tv-sarjoihin Homicide – pelon kadut ja The Cosmopolitans.

NILS MALMROS

Kun 1980-luvulla pohjoismaista elokuvaa esitettiin vielä kunnolla Suomenkin teattereissa, nähtiin täällä kaikki Tanskan tuolloisen ykkösohjaajan Nils Malmrosin (s. 1944) teokset. Niistä kukaan ei voi unohtaa ”Pohjolan Truffaut’n” mestarillista koululaisfilmiä Tiedon puu (1981), kirpaisevaa kuvausta murrosikäisten rakkaudesta ja kasvukivuista 1950-luvulla.

Malmros on lähes ainutlaatuisella tavalla käsitellyt melkein koko tuotannossaan läheisesti oman ja perheensä elämän kaltaisia tapahtumia, kolmessakin sukupolvessa. Hänen comeback-teoksensa Sorrow and Joy (2013) käsittelee hätkähdyttävän suoraan avioparin tilannetta järkyttävimmässä mahdollisessa perhetragediassa.

Rupikonna (1987) on insestiaihetta sivuava, tyylikäs Kaunotar ja hirviö -muunnelma kirjailijaisän ja 16-vuotiaan tytön suhteesta, Århus by Night (1989) huumorin kultaama tilitys esikoisohjaajan ensirakkaudesta ja vaikeuksista kokeneen kuvausryhmän kanssa sekä Totuuden jäljillä (2002) potretti aikaisemmin kirurgina toimineen ohjaajan isästä – joka on yksi Tanskan tunnetuimpia aivokirurgeja.

Yhteistyöprojektit

Sodankylän elokuvajuhlat on valittu Culture for Cities and Regions -hankkeeseen yhdeksi kohteeksi. Hanke on Euroopan laajuinen ja siihen on valittu 70 aluetta ja kohdetta.

Majoitus ja matkustus

Tietoa majoitusvaihtoehdoista Sodankylässä: www.msfilmfestival.fi. Sodankylään pääsee kätevästi paitsi omalla autolla myös junalla (www.vr.fi), bussilla (www.matkahuolto.fi) tai lentäen (www.norwegian.com, www.finnair.com). Junalla ja lentokoneella pääsee Rovaniemelle, josta on bussiyhteydet Sodankylään.

Kiitokset

Sodankylän kunta, SES, Lapin kulttuurirahasto, YLE, AVEK, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, Laitila Wirvoitusjuomatehdas oy, Lapland Hotels, Euroopan komissio, Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto, Goethe-instituutti, Institut Francais Finlande, Kemijoki oy, Creative Europe Media.

Median akkreditointi ja lehdistökuvat

Akkreditointi päättyy perjantaina 22.5.2015. Akkreditointilomake täytetään festivaalin kotisivuilla ja lähetetään sähköisesti. Muistathan lisätä oheen kasvokuvasi. Lehdistölle tarkoitetut painokelpoiset kuvat festivaalielokuvista ja -vieraista päivitetään festivaalin internetsivulta löytyvään lehdistökuvapankkiin huhti- ja toukokuun taitteessa. Tunnukset saat tiedottajalta.