Vetoomus elokuvakulttuurin, elokuvakerhojen puolesta

”Yhteisöllisyys on elokuvakulttuurissa tärkeintä: meidän on saatava kerholiike jälleen jaloilleen – vaikka Blu-ray-klassikoita käyttämällä.” (Peter von Bagh, marraskuussa 2013)

Laatuelokuvien katsomiseen keskittyneet elokuvakerhot olivat 50 vuotta sitten yli 200 kerhon ja noin 20 000 jäsenen yhteiskunnallisesti merkittävä kulttuuriliike kautta Suomen, mutta tänä päivänä kerhot ovat maastamme melkein kadonneet.

Me allekirjoittaneet elokuvakerhojen nykyiset ja entiset jäsenet vetoamme kaikkiin hyvän elokuvan ystäviin Hangosta Utsjoelle: jos paikkakunnallanne ei nykyään ole elokuvakerhoa, liittykää yhteen ja perustakaa sellainen!

Käyttäkää hyväksi elokuvateatteria tai kirjastoa, kaikkia nykyään saatavilla olevia esityskopioformaatteja, elokuvalevityksen laajaa uutuuskirjoa, Elävän kuvan keskuksen ELKE:n klassikkokokoelmaa sekä taustatukena kansalais- ja työväenopistoja tai muita yhteisöjä. Käytännön asioissa auttaa Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen valtakunnallinen Elokuvakerhopalvelu.

Täyttäkää Suomenmaa elokuvan ilosanomalla!

Sodankylän elokuvajuhlilla

14.-18.6.2023

 

Kymmeniä allekirjoittajia, mm.:

Aki KAURISMÄKI (elokuvaohjaaja), Elokuvakerho Iglu (Karkkila)

Mika KAURISMÄKI (elokuvaohjaaja), Elokuvaryhmä Edvin (Kouvola)

Juho KUOSMANEN (elokuvaohjaaja), Elokuvakerho Outolempi (Kokkola)

Heikki KUJANPÄÄ (elokuvaohjaaja), Elokuvakerho Iglu (Karkkila)

Mika TAANILA (elokuvaohjaaja), Lahden elokuvakerho

Antti ALANEN (elokuvakirjailija), elokuvakerho Monroe (Tampere)

Velipekka MAKKONEN (elokuva-arvostelija), Akateeminen filmikerho AFK (Helsinki)

Hannu BJÖRKBACKA (elokuva-arvostelija), Kokkolan elokuvakerho Cinema

Lasse SAARINEN (Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja), Toijalan elokuvakerho

Erkki ASTALA (Ylen ex-elokuvatilaaja), Elokuvakerho Monroe (Tampere)

Juhani PALLASMAA (arkkitehtuuriprofessori, emeritus), Helsingin teinien elokuvakerho HETEK

Timo VESALA (professori), Ilmakehätieteiden elokuvakerho (Helsinki)

Yrjö PULKKINEN (elokuva-aktiivi), Saarijärven elokuvakerho

Tapio NEVALAINEN (Kostamuksen ex-kulttuurisihteeri), Kajaanin elokuvakerho

Lauri YLI-TEPSA (ex-rehtori), Savonlinnan elokuvakerho

Hannu PALOVIITA (kirjakauppias & -kustantaja), Elokuvakerho Liekki (Helsinki)

Pekka HAAVISTO (ulkoministeri), Helsingin teinien elokuvakerho HETEK

Timo MALMI (taiteellinen johtaja), Järvenpään opiston elokuvakerho

 

Kuva: Linda Maria Saar