Vuodesta 1988 alkaen Sodankylän elokuvajuhlien taiteellinen toimikunta (Aki ja Mika Kaurismäki sekä Timo Malmi) on myöntänyt palkinnon henkilölle, joka on työllään merkittävästi edistänyt suomalaista elokuvakulttuuria. Tämän vuoden Sodankylä-palkinnon saa elokuvataiteen tohtori Eeva Kurki, jonka yhä jatkuva toiminta elokuvakulttuurin parissa on Suomessa esimerkillisen mittava ja laaja-alainen.
Näinä aikoina, jolloin koulutus, sivistys ja kulttuuri ovat yhä enemmän tulilinjalla niin mediassa kuin poliittisessa päätöksenteossa, täytyy nostaa esille henkilöitä, jotka kantavat intohimoisesti taiteen esitaistelijan viittaa.
Sijoitettuaan kaikki viikkorahansa koulutyttönä viisaasti töölöläisen Sinisen Kuun ja muihin Helsingin elokuvateattereihin leffalippuihin Eeva Kurki on käynyt monen muun ikäpolvensa ansioituneen filmihullun tai elokuvantekijän tavoin elämänsä tärkeimmät alkeisopinnot elokuvakerhojen ja elokuva-arkiston näytöksissä.
Suomen elokuva-arkisto tulikin hänen pitkän työuransa ensimmäiseksi tärkeäksi etapiksi ja siivitti tietä aidon cinefiilin elämäntehtävälle: vielä eläkepäivilläänkin hän kirjoittaa aktiivisesti juttuja Filmihullu-lehteen tai nähdään muiden pyhiinvaeltajien joukossa maailman uskollisimpien friikkien kanssa Pordenonen mykkäfilmijuhlilla Italiassa vaikkapa jonkun kuolleen bulgarialaisen isoisän vintiltä yllättäen löytyneen kadonneen aarteen uusintaensi-illassa.
Eeva Kurki toimi runsaan 15 vuoden aikana Suomen elokuva-arkiston (nykyisen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin) moninaisissa tehtävissä toimistosihteeristä vs. toiminnanjohtajaksi. Ennen yksityisen arkiston valtiollistamista Kurjen kaltaisten idealististen työntekijöiden panos oli etenkin vaikeina aikoina ratkaisevan tärkeä.
Eeva Kurjen työuran kahdesta merkittävimmästä jaksosta toinen avautui Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla, missä hän johti menestyksekkäästi kansallista tohtoriohjelmaa Elomediaa yli kymmenen vuotta kehittäen audiovisuaalisen monialaista, tieteen ja taiteen yhdistävää tutkimusta, joka on edelleen kansainvälisestikin uutta ja ainutlaatuista.
Olemme Suomessa saaneet viime vuosina huomata, kuinka jokin taustalla toimiva ”työmies” voi vaikuttaa kokonaiseen yhteiskuntaan. Eeva Kurki on monissa toimissaan ollut myös varsinainen ”työnainen”, kun hän on myös taustalla vaikuttanut – mutta positiivisesti – muun muassa Suomen elokuvakontaktissa (ensimmäinen toiminnanjohtaja), Filmihullussa, Senso Filmsissä, Nosferatussa, Sodankylän elokuvajuhlilla ja niin edelleen.
Oli elokuvakulttuurillemme siunaukseksi, ettei Eeva sortunut teatterin palvelukseen, vaikka oli jo 1960-luvun puolivälissä Helsingin Teiniteatterissa teatterisihteerinä ja mukana Bertoldt Brechtin Horatiuksen ja Curatiusten kuoroissa, joskus myös sivuroolien paikkaajana. Thalian temppelien sijasta hän valitsi kuitenkin onneksemme milloin kovat, milloin pehmeät penkit leffateattereiden hämyisessä siimeksessä, jossa hän ei koskaan kyllästy katsomaan vaikkapa Jean-Pierre Melville elokuvia (väitöskirja ”Varjojen ritarit – Jean-Pierre Melvillen elokuvat ja eksistentialistinen moraali” ilmestyi 1997) yhä uudelleen ja uudelleen – löytäen niistä aina jotain uutta.