Dominique Marie-Françoise Renée Varaigne syntyi 11. maaliskuuta 1951 keskiluokkaiseen katoliseen pariisilaisperheeseen ja loi opintojen ohella uraa Glamour-, Elle– ja Vogue-lehtien valokuvamallina. Intensiiviset otokset kiinnittivät mestariohjaaja Robert Bressonin huomion, ja tämä roolitti nimensä Sandaksi vaihtaneen tulokkaan Suloisen naisensa (1969) pääosaan. Enigmaattinen tulkinta ja ainutlaatuinen kyky hallita pienin elein valtavia kompleksisia psykologisia kenttiä nostivat Sandan nopeasti eurooppalaisen taide-elokuvan arvostetuimpien näyttelijätärten joukkoon.
”Ranskan Garbo” sävähdytti sellaisissa italialaismestarien poliittista historiaa purkaneissa pääteoksissa, kuten Vittorio De Sican Finzi Continin puutarhassa (1970), Bernardo Bertoluccin Fasistissa (1970) ja 1900:ssa (1976). Mauro Bologninin diabolinen Musta leski (1976) toi parhaan näyttelijättären palkinnon Cannesissa, ja Liliana Cavanin Nietzsche-kuvaelmassa Hyvän ja pahan tuolla puolen (1977) Sanda tulkitsi filosofin piinattujen tunteiden kohdetta Lou Saloméa.
Näyttelijätär oli yhtäläisen kotonaan myös viihteellisemmissä kansainvälisissä tuotannoissa, esimerkkeinä Philippe Labron chandlerilainen Ed McBain -sovitus Kymmenen plus yksi (1971), John Frankenheimerin satuttava lemmenleikki Teemana rakkaus (1973), John Hustonin vakoilutrilleri Tapa tai kuole (1973), Jack Smightin kovaa kulttimainetta nauttiva apokalyptinen scifi-eepos Hornankuja (1977) ja Pierre Laryn ilakoiva Hitchcock-pastissi Viritetty ansa (1982). Hän iski kierteisiä vastapalloja Paul Newmanin, Max von Sydowin, Robert De Niron, Gérard Depardieun, Jean-Louis Trintignantin, Klaus Kinskin, Charles Bronsonin ja Rutger Hauerin kaltaisille, eeppisen presenssin omanneille miestähdille.
Arthouse-suosikkina polku eteni sekä huomattavien kirjallisuussovitusten – muun muassa Erste Liebe (Maximilian Schell, 1970), Steppenwolf (Fred Haines, 1974), Les ailes de la colombe (Benoît Jacquot, 1981), Yo, la peor de todas (María Luisa Bemberg, 1990) – että omaleimaisten auteurien (Philippe Garrel, Marguerite Duras) parissa. Erityisinä helminä voi mainita Jacques Demyn upean, läpilauletun ”aikuisten musikaalin” Huone kaupungissa (1982) ja eroottisen naamioleikin Salainen matka (Michel Deville, 1980), josta kasvaa eräänlainen muistojen ja mielikuvitusmatkojen kikatteleva menuetti.
Sandan muita merkittäviä ohjaajia ovat olleet esimerkiksi Damiano Damiani, Lina Wertmüller, Alexandre Astruc, Mathieu Kassovitz, Nicole Garcia ja Sodankylässäkin vierailleet Dino Risi, Edgardo Cozarinsky, Fernando E. Solanas, Gian Vittorio Baldi, Amos Gitai ja Bertrand Bonello. Saavutusten laajuuden täydentää rinnakkainen ura näyttämöllä.
Dominique Sandan luontainen hehku on arvoituksellinen yhdistelmä klassisten yhdysvaltalaisten film noirien kohtalokkaita, salaisuuksia kantavia femme fataleja ja moderneja eurooppalaisia naisia, jotka ovat sinut halujensa ja vartaloidensa kanssa ja hallitsevat painokkaammin hiljaisuudellaan kuin huudollaan. Roolikuvien vertaaminen Greta Garboon osuu osaltaan oikeaan, mutta luontevammin Sanda rinnastuu Lauren Bacallin tulkitsemiin, samalla mitalla voimaa ja herkkyyttä huokuviin hawksilaisiin olentoihin. Ruotsittaren hymy oli sitä paitsi kylmä, kun haavoittuvaisuuden ja petomaisuuden ristiaallokossa etenevän ranskattaren katseessa on sydämet sulattavaa lämpöä, sitä kameran rakastamaa ikiaikaista mysteeriä.
Hauras tai vahva – milloin valon onnellinen lapsi, milloin varjojen eteerinen asukki – Dominique Sanda kuuluu millä tahansa mittarilla sukupolvensa hienoimpiin näyttelijöihin.
Lauri Timonen