Viikko täynnä festaritaikaa – katso täältä Sodankylän elokuvajuhlien etkoviikon ohjelma

Sodankylän elokuvajuhlien etkoviikon (1.–5.4.2025) ohjelmistossa on tuoreita Oscar-voittajia ja kovia leffauutuuksia. Avajaisnäytöksenä nähdään Lapin kullankaivajista kertova uusi Aurinko laskee Lemmenjoella -dokumentti. Viikon huipentaa ohjaajan versio (director’s cut) Sodankylässä vierailleen Miloš Formanin rakastetusta Amadeus-klassikosta.

Sodankylän elokuvajuhlien 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettävä etkoviikko tuo elokuvajuhlien taian legendaariseen Lapinsuun elokuvateatteriin jo huhtikuun alussa.

Etkoviikko pyörähtää käyntiin tiistaina 1.4. Lapin erämaiden kullankaivajayhteisön elämästä kertovalla uunituoreella Aurinko laskee Lemmenjoella -dokumenttielokuvalla. Mukana avajaisnäytöksessä on elokuvan ohjaaja Juho-Pekka Tanskanen.

Dokumentin lisäksi etkoviikolla nähdään uutta pohjoismaista draamaa ja komediaa. Sysmäläisen Teemu Nikin uutuuskomedia 100 litraa sahtia kertoo siskoksista, jotka ovat jatkaneet sukunsa perinnettä sahdin valmistajina. Elokuvaa tähdittävät näyttelijät Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka. Tornionjokilaaksoon sijoittuva Valitut-elokuva kuvaa puolestaan pohjoisruotsalaisten lestadiolaisten keskuudessa 1920- ja 1930-luvuilla levinnyttä Korpela-liikettä. Se on ensimmäinen meänkielinen draamaelokuva.

Etkoviikon ohjelmistossa on myös tämän vuoden Oscar-palkittuja elokuvia. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin saanut brasilialaisen Walter Sallesin poliittinen draama Olen yhä täällä tuo valkokankaalle perheen kauhut diktatuurin ikeessä. Se kuvaa sotilasdiktatuuria 1970-luvun Rio de Janeirossa. Parhaan animaation pystin vienyt upea koko perheen elokuva Flow kertoo kissasta, joka päätyy suuren hyökyaallon seurauksena huimaan seikkailuun.

Etkoviikon elokuvakattauksen huipentaa Sodankylän elokuvajuhlien rakastetuimpiin ohjaajavieraisiin lukeutuvan Miloš Formanin Amadeus-epookkiklassikko, josta nähdään ohjaajan versio (director’s cut). Elokuva oli ilmestyessään vuonna 1984 valtava menestys ja voitti kaikkiaan kahdeksan Oscaria. 20 minuuttia pidempi ohjaajan versio ilmestyi viime vuonna elokuvan 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

 

Etkoviikon 2025 ohjelmisto

Tiistai 1.4.

19.00 Aurinko laskee Lemmenjoella, K-S (1h 20min)

Keskiviikko 2.4.

15.00 Aurinko laskee Lemmenjoella, K-S (1h 20min)

19.00 Olen yhä täällä, K-12 (2h 16min)

Torstai 3.4.

13.00 Aurinko laskee Lemmenjoella, K-S (1h 20min)

17.00 Valitut, K-16 (1h 47min)

19.00 Olen yhä täällä, K-12 (2h 16min)

Perjantai 4.4.

13.00 Olen yhä täällä, K-12 (2h 16min)

17.00 Valitut, K-16 (1h 47min)

19.00 Sata litraa sahtia, K-12 (1h 28min)

Lauantai 5.4.

13.00 Flow, K-7 (1h 25min)

16.00 Amadeus director’s cut, K-12 (3h)

20.00 Filmiklubi & etkojen jatkot Piitsipubilla

Etkoviikon elokuvat näytetään Lapinsuussa. Ennakkoliput tulevat myyntiin festivaalin lippukauppaan to 27.3. Lippuja voi ostaa myös ovelta elokuvateatteri Lapinsuusta. Tapahtuman lipputuotot menevät Lapinsuuhun.

Etkojen päätteeksi lauantaina 5.4. järjestetään jatkot Piitsipubilla. Klo 20 alkavilla jatkoilla nautitaan ainutlaatuisesta elokuvajuhlien Filmiklubista, jossa näytetään lyhytelokuvia 16-millisellä projektorilla. Tarjolla on myös elävää musiikkia. Siitä vastaa Heli Kaltiokummun ja Mikko Nuoralan Heli & Mikko -duo.

 

Erityisiä näytöksiä koululaisille ja ikäihmisille

Lapinsuun näytösten lisäksi etkoviikon ohjelmisto sisältää koululaisille ja ikäihmisille suunnattuja erikoisnäytöksiä. Elokuvia esitetään myös kylien kouluissa.

Osana etkoja Sodankylän elokuvajuhlat käynnistää uuden elokuvakerho Muistin toiminnan. Elokuvakerho Muisti on suunnattu ikäihmisille, ja sille ominainen toimintamuoto on Sing-Along-esitykset, joissa esilaulajat laulattavat katsojia elokuvamusikaalien, musiikkielokuvien tai niistä tehtyjen koosteiden mukana. Elokuvakerho Muistia rahoittaa vuonna 2025 Suomen Kulttuurirahasto.

Elokuvakerho Muistin Sing-Along-näytökset toteutetaan keskiviikkona 2.4. kahdessa sodankyläläisessä ikäihmisten palveluasumisyksikössä (Helmikoti ja Hannuksenkartano). Näytöksissä esilaulajina ja laulattajina toimivat sodankyläläiset muusikot Jukka Hannula ja Merru Yli-Tepsa.

 

Mitkä etkot?

Sodankylän elokuvajuhlat viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuotta ja järjestää sen kunniaksi Sodankylässä etkoviikon, joka tarjoaa sodankyläläisille mahdollisuuden kokea festivaalin taikaa jo ennen kesän päätapahtumaa. Etkoviikon ohjelma on suunnattu erityisesti sodankyläläisille, mutta mukaan ovat tervetulleita kaikki elokuvien ystävät läheltä ja kaukaa.

Lue lisää: Sodankylän elokuvajuhlien etkot 2025