Perjantaina Toscanan aurinkoa koululle toi ohjaaja Michaelangelo Frammartinon haastattelu, jota seurasi keskustelu kazakstanilaisen ohjaaja Adilkhan Jeržanovin kanssa. Frammartino kertoi mieltä lämmittäviä tarinoita nuoruudestaan 70-luvun Italiassa sekä ensikosketuksestaan elokuvaan. Ohjaaja kertoi suhteestaan kohtauksiin, joissa omien sanojensa mukaan ‘’todellisuus ohjaa häntä eikä toisinpäin”. Tämä näkyy hänen taipumuksestaan tarkkailla tapahtumia liikkumattomista kamerakulmista, jolloin ajan kulku ja kummalliset sattumat pääsevät oikeuksiinsa.
Festivaalipäivän alkupuolella nähtiin Frammartinon jo toista kertaa Sodankylässä esitetty The Hole (2021). Meditatiivisessa ja lähes dialogittomassa elokuvassa sukelletaan syvälle luolaan Italian Calabriassa, ohjaajan lapsuuden maisemissa. Elokuvaan roolitettiin oikeita luolatutkijoita.
Jeržanov puhui aamukeskustelussa muun muassa lapsuudestaan neuvostoajalla sekä vaikutteistaan elokuvantekijänä. Hän kertoi olleensa lapsena kaikkiruokainen elokuvien katselija ja katsoneensa tuolloin erityisen paljon Bruce Leen elokuvia. Jeržanov kuitenkin kertoi kyllästyneensä niiden väkivaltaisuuteen, ja omissa elokuvissaan hän onkin erityisen tarkka väkivallan käytöstä: “Väkivalta on ällöttävää, ja sen pitää olla ällöttävää myös suurella näytöllä”. Nykyisiksi vaikutteikseen humoristisen absurdista tyylistään tunnettu ohjaaja mainitsi muun muassa suomalaisohjaaja Aki Kaurismäen.
Festivaalipäivän alussa oli nähtävillä myös Jeržanovin elokuva The Gentle Indifference of the World (2018). Visuaalisesti vaikuttavassa elokuvassa tarkastellaan Jeržanoville tuttuja teemoja, korruptiota, oikeudenmukaisuutta ja pienen ihmisen asemaa epäoikeudenmukaisessa järjestelmässä kuivan humoristiseen tyyliin.
Aamupäivällä pyörähti käyntiin ohjelmaa myös perheen pienimmille elokuvaintoilijoille. Tunnelmallisessa Pienessä teltassa istuttiin lähekkäin tiiviissä tunnelmissa ja odottavaisin mielin. Kohta alkaisi Reksi-koira. Näytöksen avasi projektionisti, joka kertoi lyhyesti elokuvan taustoista ja vanhan filmiprojektorin toiminnasta. Kun elokuva lähti pyörimään, katseet eivät kohdistuneet valkokankaaseen vaan salin takaosissa hääräilevän projektionistin liikkeisiin. Reksi-koiran ilmestyessä näytölle katseet vähitellen kääntyivät, ja elokuvakokemus sai alkaa.
Ison teltan iltapäivän aloitti Mika Kaurismäen läpimurtoelokuva Arvottomat (1982). Elokuva on tunnettu erityisesti Kaurismäkien uran lähtölaukauksena, joka herätti jo aikanaan huomiota omintakeisella tyylillään sekä elokuvataiteen rajojen murtamisella. Näytöksen alussa ohjaaja Kaurismäki ja edesmenneen Matti Pellonpään vastanäyttelijä Pirkko Hämäläinen kertoivat elokuvan syntyprosessista ja työryhmän vaiherikkaasta taistelusta saada elokuva valmiiksi ja valkokankaille.
Raija Talvio ja Mikko Mattila toteavat kirjan saatetekstissä: ‘’Arvottomista muodostui käännekohta ja mittatikku sille, mitä tarkoittaa työryhmän hyvä henki.’’
Näytöksen jälkeen suunnattiin Pieneen telttaan elokuvasta kertovan tietokirjan julkaisutilaisuuteen. Raija Talvion ja Mikko Mattilan kirjoittama Arvottomat – tärkeintä on lähteminen teos on moniääninen kirja elokuvan tekemisestä ja rakkaudesta elokuvaan. Julkaisutilaisuudessa muisteltiin, miten Kaurismäen veljekset suhteellisen polleasti päättivät, että nyt tehdään elokuva, joka muuttaa kaiken. Elokuvassa näytellyt Pirkko Hämäläinen muistelee 80-luvun elokuvamaiseman olleen hirvittävän ankea ja tarvinneen uutta otetta. Näin syntyi Arvottomat-elokuva, jota Hämäläinen kutsui vilpittömäksi ja “röyhkeän lempeäksi”. Jälkikäteen hän oli tyytyväinen, että ei 22-vuotiaana tiennyt tekevänsä uransa tärkeintä elokuvaa. Sen jälkeen ammattipiireissä tiedettiin, että hän oli “se vaalea siitä elokuvasta”.
Näytöstä varjosti elokuvan säveltäjän Anssi Tikanmäen menehtyminen kesäkuun alussa. Kaurismäki ja Heikkilä ylistivät hänen työtään elokuvan parissa, erityisesti elokuvan aloittavaa, legendaariseksi muuttunutta Finlandia-hymnin sovitusta. Tikanmäen versiointi kuljetti festivaalivieraat muutamassa minuutissa takaisin 80-luvun alkuun ja elokuvan fantastisen romanttiseen ja arvaamattomaan maailmaan.
Keskipäivällä Sodankylän urheilukentällä pelattiin perjantaina perinteinen jalkapallo-ottelu, “Koti vs. Muu maailma”. Elokuvajuhlien henkilökunta ja vieraat saapuivat kentälle täynnä intoa ja yhteishenkeä. Tukijoukot kerääntyivät katsomon puolelle kannustamaan suosikkejaan. Peli lähti käyntiin taidokkaalla pelaamisella ja hyvissä tunnelmissa. Sään vaihtelut eivät menoa haitanneet, päinvastoin, sillä pienet sadekuurot virkistävät pelaajia lämpimässä auringonpaisteessa. Vaikka ottelu oli tiukka ja jännittävä, rento tunnelma ja nauru välittyvät kentältä katsomoon asti.
Perjantaisen auringon paahteellaan lämmittämän Kitisen Kinon kuumuutta kompensoi ovensuuhun tarjolle asetettu vesi, kun Olaf Möller toivotti pimeän teltan eteen heijastetussa tunnelmavalaistuksessa katsojat takaisin rannalle. Rangel Văltšanovin Aurinkoa ja varjoa (1962) värikkäästi “Bulgarian atomic bomb beach movieksi” kutsunut Möller kertoi nähtävillä olleen filmin olleen lähtölaukaus koko Päivät kuin unta –rantaelokuvien mestariluokalle, ja sen olleen alun perin tarkoitus olla osa bulgarialaisten elokuvien sarjaa. Jos filmiä ei olisi esitetty täältä, Möller epäili, että sitä tuskin näkisi missään, sillä 1950-luvun bulgarialainen elokuva ei tunnu olevan suurinta huutoa 2020-luvulla – poikkeuksena Sodiksen yleisö, jonka Möller uskoo yhä nauttivan itäeurooppalaisesta elokuvatuotannosta.
Aurinkoisen perjantain iltapäivässä tuuli vavisutti Pienen teltan rakenteita, kun panelistit keskustelivat jäästä, lumesta ja ilmastosta sekä niistä kertovista elokuvista. Jään salat -paneelikeskusteluun osallistuivat keskustelua johtaneen Helsingin yliopiston meteorologian professori Timo Vesalan lisäksi Tampereen yliopiston englanninkielisen kirjallisuuden professori Johannes Riquet, Ilmatieteen laitoksen tekniikan tohtori Anna Kontu sekä Helsingin yliopiston fysiikan professori Mikko Sipilä. Panelisteja puhuttivat muun muassa heikkojen jäiden representaatiot, kolonialismin teemat arktisella alueella tehtävässä tutkimuksessa sekä ympäristö.
Alkuillasta Isossa teltassa nähtiin kaksi Alice Rohrwacherin lyhytelokuvaa, De Djess (2015) ja The Pupils (2022). Rohrwacher esitteli elokuvat näihin musiikin säveltäneen Cleaning Women -yhteen jäsenten kanssa. Ohjaaja päätyi yhteistyöhön persoonallisen suomalaisyhtyeen kanssa tutustuttuaan heihin vuosia sitten Sodankylässä. The Pupils taas sai alkunsa, kun Rohrwacher puutarhassa touhuillessaan sai soiton Alfonso Cuarónilta, joka kysyi haluaisiko tämä tehdä jouluelokuvan. Yhteistyön hedelmä toi parhaan lyhytelokuvan Oscar-ehdokkuuden elokuvan ohjaaja Rohrwacherille ja tuottaja Cuarónille. Samoihin aikoihin nähtiin Mika Taanilan Epäonnistunut tyhjyys (2024), jossa kaikki kerrotaan kuvien, äänten sekä yksivärisellä taustalla näytetyn runotekstin välityksellä.
Illansuussa Iso teltta pakkautui täyteen, kun koitti perjantain mykkäelokuvakonsertti. Elokuvana nähtiin F.W. Murnaun Suurkaupungin tyttö (1930). Murnaun mykkäelokuvat ovat tuttu ja odotettu näky festivaaleilla. Säestyksestä vastasi lähes 40-vuotisen uran mykkäelokuvien parissa tehnyt pianisti Neil Brand seuranaan The Dodge Brothers -yhtyeen leppoisa bluegrass. Bändin basistina toimiva master class -vieras Mark Kermode lämmitteli yleisöä kertoen muun muassa, että kokoonpano halusi lähestyä säestämistä perinteitä kunnioittaen ja improvisoiden. Hän kertoili, kuinka varhaiset mykkäelokuvan säestämiset tapahtuivat usein pubeissa paikallisten muusikoiden sekalaisissa kokoonpanoissa ja maanläheisissä tunnelmissa.
Isossa teltassa myöhäisillan näytöksessä nähtiin Miia Tervon Ohjus (2023). Todellisiin vuoden 1984 tapahtumiin perustuva elokuva on railakkaan humoristinen draamakomedia, jossa on mukana niin poliittista satiiria kuin kasvutarinaakin. Lappiin sijoittuva elokuva sisältää myös runsaasti pohjoisen tunnelmaa. Päivän päätteksi muutama bussillinen festivaalin tekijävieraita, pressiä ja talkoolaisia kävi ihastelemassa Porttikosken jylhiä maisemia sekä tanssilavan hurmosta.
Aamuauringon jo sarastaessa nähtiin Koululla Aslı Özgen All of a Sudden (2016), Alfonso Cuarónin Ihmisen pojat (2006), Teemu Nikin Peluri – kuolema on elävien ongelma (2023) sekä Adilkhan Jeržanovin The Gentle Difference of the World (2018). Yö jatkui yöttömänä auringon ja sateen vuoroin vieraillessa festivaalin viimeisten yökukkujien luona.
Kuva: Inez Kaukoranta