Festivaalin suomalaiset elokuvantekijävieraat kokoontuivat lauantaina Pieneen telttaan keskustelemaan kotimaisen elokuvan tulevaisuudesta sekä muistelemaan, mikä toi heidät elokuvien äärelle.
Sade ropisi taustalla, kun näyttelijät Oona Airola, Pirkko Hämäläinen ja Elina Knihtilä sekä ohjaajat Katja Gauriloff, Virpi Suutari, Mika Taanila ja Mika Kaurismäki jakoivat ajatuksiaan työskentelytavoistaan, tekoälystä ja sen vaikutuksesta elokuvaan. Teltta ei onneksi vuotanut, kuten yleisöstä huikattiin.
Keskustelua johtanut Liselott Forsman kysyi elokuvantekijöiltä, ovatko nämä käyttäneet tekoälyä työssään tai pelkäävätkö he esimerkiksi, että tekoäly imitoi ohjaajien tyylejä tai näyttelijöiden kasvoja.
Yleisön seasta keskusteluun liittynyt näyttelijä Martti Suosalo kertoi esimerkin omasta työstään. Suosalo toimi hahmomallina Remedy Entertainmentin uusimmissa peleissä, kun hänen piirteensä lainattiin Ahti-nimiselle hahmolle. Kokemus toi esille kysymyksen siitä, voidaanko tekoälyn keinoin kopioituja piirteitä monistaa myöhemmin muissa projekteissa. Näyttelijä muistuttikin kollegoitaan oikeuksista huolehtimisen tärkeydestä.
Kokeellisen elokuvan ohjaajaveteraania Taanilaa tekoäly ei pelota. ”Teknologia aina vaikuttaa taiteeseen, oli se sitten hyvä tai huono juttu. Se on vain väline, ainoastaan lopputulos ratkaisee”, ohjaaja sanoi.
Myös näyttelijäntyön professorina toimiva Knihtilä totesi, että tekoälyyn on pakko totutella, sillä se on joka tapauksessa osa tulevaisuutta. Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982) näytellyt Hämäläinen muistutti, että teknologia on mullistanut elokuva-alan jo useaan otteeseen, kuten suoratoiston muututtua arkipäiväksi. Kaurismäki ei ole työssään tekoälyä käyttänyt, sillä se veisi hänen sanojensa mukaan maun yhteistyöstä.
”Taiteessa täydellisyys ei ole kiinnostavaa”, luonnehti dokumenttielokuvaohjaaja Suutari. Elokuvan Havumetsän lapset (2024) ohjanneen Suutarin tausta on valokuvauksessa. Suutari kertoi tarvitsevansa työssään rahoituksen lisäksi maalaustaidetta sekä kirjallisuutta, joista hän ammentaa inspiraatiota.
Maailman ensimmäisen koltansaamenkielisen elokuvan Je’vidan (2023) ohjannut Gauriloff kertoi yleisölle, että ajatus elokuvan tekemisestä oli syntynyt jo 15 vuotta aiemmin. Ohjaaja kertoi, ettei ensin uskaltanut lähteä toteuttamaan projektia, ja tekikin rohkeutta kerätessään muita elokuvia. Kun elokuvan tekoon ryhdyttiin, ohjaaja valjasti sukulaisiaan näyttelemään rooleja, sillä koltansaamenkielisiä ammattinäyttelijöitä ei ole.
”On tosi paljon vastuuta, kun puhutaan näin pienestä kansasta” Gauriloff sanoi viitaten koltansaamenkieliseen yhteisöön. Koltansaamea puhuu äidinkielenään vain muutamia satoja ihmisiä.
Festivaaleilla nähdyssä elokuvassa Ohjus (2024) pääroolin näyttelevä Airola kertoi tekoälyn kauhistuttavan häntä, sillä esimerkiksi hänen kasvojaan tai ääntään voidaan käyttää laajan materiaalin takia. Näyttelijä kuitenkin sanoi, ettei mikään kone voisi korvata ihmisten välistä työtä.
”Yritän olla optimistinen, että meillä näyttelijöillä on jotain mitä kukaan ei voi viedä.”
Kuvat: Hilma Toivonen