Arnaud Desplechin syntyi 1960-luvulla ranskalaisen elokuvan uuden aallon kultakaudella Roubaix’ssa, joka tunnetaan Ranskan köyhimpänä kaupunkina. Lapsuudessaan Desplechin pakeni pikkukaupungin arkea lukemalla kirjoja ja katselemalla elokuvia televisiosta isovanhempiensa luona.
“Olin surumielinen lapsi, joka asui kaukana Pariisista. Olin vain kotona ja luin kirjoja, jotka tarjosivat minulle pakoreitin arjesta.”
Kuvien monimerkityksisyys kiehtoi nuorta elokuvafanaatikkoa. Desplechin tiesi jo varhain haluavansa työskennellä elokuvien parissa, mutta ei koskaan ajatellut, että voisi saavuttaa unelmansa kaukana Pariisista.
“Minua hämmästyttää se, että aikuisten maailmassa kunnianosoituksia saavat sellaiset asiat, jotka kuuluvat lapsuuteen. Halusin olla ohjaaja, vaikka en oikeastaan tiennyt, mitä ohjaajat tekevät. Edelleenkin se on minulle arvoitus.”
Vaikeuksista huolimatta ja vastoin vanhempiensa tahtoa Desplechin haki ja pääsi elokuvakoululuun Pariisiin. Kamppailtuaan ensin opettajia ja sitten työttömyyttä vastaan ohjaajan ura alkoi 1990-luvulla. Tämän jälkeen hänestä tulikin yksi merkittävimmistä ranskalaisista elokuvantekijöistä, joka luo yhtenäisiä ja tunnistettavia teoksia. Desplechin kuvaa usein tietynlaista näkemysten puutetta, jota on ollut olemassa aina; se on julmaa epävarmuutta, jota ihmiset usein kohtaavat elämänvalintojensa keskellä.
“Piiloudun itse jokaisen hahmoni taakse. Elokuvan kauneus on kertoa tarina, joka on vetävä tai salaperäinen. Elokuva on epälooginen, se on kuin rakkaus – yhtä absurdi. Elokuvaan liittyy myös aina tietynlaista kapinahenkeä, mitä ei voi koulussa opettaa.”
Desplechin on koonnut vähitellen omat vakionäyttelijänsä ja -kuvausryhmänsä, johon kuuluvat Mathieu Amalric, Emmanuelle Devos, Thibault de Montalembert, Emmanuel Slinger ja jopa hänen veljensä Fabrice Desplechin. Elokuvan historia on osoittanut, että tämä on ollut ehdoton edellytys merkittävimpien elokuvantekijöiden onnistuneen työn kannalta.
Desplechinin toistuva hahmo Paul Dédalus (Mathieu Amalric) on ohjaajalle samankaltainen ikoni kuin Truffaut’n Antoine Doinel, jota näytteli toistuvasti Jean-Pierre Léaud. Dédalus on samanlainen vaeltelija kuin Doinelkin, mutta hän kuuluu toiseen sukupolveen: kyseessä on epävarma hahmo, joka mietiskelee olemassaoloaan koulutuksen ja ystävien välillä. Paul Dédalus on myös hahmo, joka ihailee ystäviään ja kumppaneitaan.
”Minusta on myös hienoa tuoda esille, että olemme kaikki monipuolisia, emmekä aina sovi yhteen. Haluan näyttää, että on olemassa niin monta eri tapaa olla ihminen. Meillä on jokaisella oma äänemme.
Vaikka Desplechin pakeni pienen kaupungin elämää elokuvien maailmaan, hän käyttää silti edelleen Roubaix’n kuvastoa suurimmassa osassa elokuvistaan, kuten uusimassa Oh Mercy! (2019) -elokuvassaan, joka esitetään Suomen ensi-illassa Sodankylän elokuvajuhlilla.
“Ajattelen aamulla herätessäni tiettyjä ohjaajia. Yksi heistä on François Truffaut. Hänen tarinankerrontataitonsa hämmästytti minua. Olen erityisen ylpeä siitä, että sain kokea ja olla nauttimassa Bergmanin Fannyn ja Aleksanderin sekä Claude Lanzmannin Shoahin ensi-illat. Olin oikeassa paikassa oikean ikäisenä. Molemmat elokuvat yhtälailla shokeerasivat ja inspiroivat minua.”
Desplechin mainitsee myös Frederick Wisemanin, Claude Lanzmannin, Jean-Luc Godardin, Alfred Hitchcockin ja Ingmar Bergmanin vaikuttaneen hänen uraansa ohjaajana. Mukaansa autiolle saarelle, Desplechin valitsisi Martin Scorsesen Viattomuuden ajan.“En ottaisi Shoahia, koska se on melko masentava. Viattomuuden ajan voisin ottaa, koska siinä on upeita henkilöhahmoja ja se lumoaa katsojan silmät kauneudellaan.”
Kuva: Roxana Sadvokassova