Naiskohtaloita

Ohjaaja: Toivo Särkkä

Maa: Suomi

Vuosi: 1947

Kesto: 95 min

Kielet: suomi

Kategoria: , , , , ,

Suomalaisen elokuvan riveissä on perinteisesti työskennellyt monia vahvoja melodramaatikkoja, mutta heidänkin joukossaan SF:n tuottajamoguli Toivo Särkkä oli omaa jaloa luokkaansa. Henkilökohtaisissa ohjaustöissään hän oli aina vahvimmillaan kuvatessaan menneisyyttä, ja varsinkin tsaarinajan epookki edusti hänelle todellisuutta yli nykyhetken. Särkkä löysi kerta toisensa jälkeen 1800-lukulaisen aave-Euroopan aidoimman sykkeen syrjäisestä Pohjolasta, oli kyse sitten sen taiteilijoista (Runeberg, Pacius), uskonnollisista herätysliikkeistä tai herraskaisesta kartanoelämästä ruotsalais-venäläisine painotuksineen.

Särkkä oli siten täydellisesti tehtävänsä tasalla, kun hän tarttui samaan Guy de Maupassantin vuoden 1883 klassikkoromaaniin, josta myös festivaalien tämänvuotinen vieras Stéphane Brizé on sittemmin tehnyt oman versionsa. Maailmankirjallisuuden härmäläissovituksen kruunaa studiokauden kärkikaarti: ikipiinattu Rauli Tuomi, tällä kertaa tragikoomista slaavilaista remumentaliteettia ruumiillistava Edvin Laine sekä ennen kaikkea Eeva-Kaarina Volanen, jonka hauraansuloinen olemus kantaa muserrettunakin unelmaa kauniimmasta huomispäivästä: ”Koko maailma ei voi olla pelkässä valheessa, hillittömän himon ja sokean luottamuksen varassa!”

Petteri Kalliomäki