Lauantaina aamukeskustelussa oli vuorossa espanjalaisohjaaja Carlos Saura. Saura muun muassa avasi elokuvantekometodejaan ja totesi nauttivansa elokuvanteossa erityisesti hallinnan kokemuksesta, koska oman olemassaolon kontrolloiminen on niin vaikeaa.
Aamukeskustelun jälkeen pelattiin perinteinen henkilökunnan ja vieraiden tähdittämä jalkapallo-ottelu Sodankylän urheilukentällä sekä kuultiin pienessä teltassa kotimaisten tekijävieraiden keskustelutilaisuus. Liselott Forsmanin moderoimassa keskustelussa olivat mukana muun muassa Ville Virtanen (Armoton maa), Selma Vilhunen (Tyttö nimeltä Varpu ja Keppihevosten vallankumous) sekä Toivon tuolla puolen –elokuvasta Nuppu Koivu, Simon Al-Bazoon ja Janne Hyytiäinen. Keskustelu poreili esimerkiksi taiteen muuttumisen, sosiaalisen median, maahanmuuton sekä identiteettipolitiikan ympärillä.
Neil Hardwickin mestariluokassa käsiteltiin ensimmäistä kertaa Sodankylän filmifestivaalien historiassa suomalaisia musikaaleja. Hardwick esitteli ohjaamansa musikaalielokuvan Jos rakastat (2010) kautta suomalaisen musikaalielokuvan kipupisteitä ja haasteita. Samalla hän pohti, miksei Suomesta löydy kunnollista perinnettä musikaalielokuville. Yleisölle annettiin mahdollisuus kommentoida ja kritisoida Hardwickin näkemyksiä.
Maailman pätevimmäksi Jacques Tati -asiantuntijaksi esitelty Stéphane Goudet kertoi lauantain Lystikkään kirjeenkantajan (1949) näytöksessä, että kyseisestä, Tatin ensimmäisestä elokuvasta löytyvät jo kaikki hänen komiikkansa parhaat elementit. Goudet kehui myös vuolaasti Sodankylän elokuvajuhlia, ja sanoi, että Tatin tulee nimenomaan olla esillä täällä, sillä tämä on ainoa festivaali, josta löytyvät kaikki Tatin tärkeät komponentit: koulu, sirkus, elokuvateatteri ja elokuvataiteen siirtäminen seuraaville sukupolville. Näytöksessä esitettiin myös Goudetin ohjaama American Style (2014), jota hän luonnehti kokeiluksi, joka paneutuu Tatin Lystikkään kirjeenkantajan ensimmäisellä katselukerralla huomaamatta jääviin asioihin.
Olaf Möllerin ja Mika Taanilan mestariluokat jatkuivat pienessä teltassa Fukushimaan tavalla tai toisella liittyvien lyhytelokuvien parissa. “Japaniin pudotettiin kaksi atomipommia, joten japanilaisilla oli jo valmiiksi erityinen suhde ydinvoimaan. Sitten maa säteilytettiin toista kertaa”, Möller alusti sarjaa täydelle teltalliselle. Katseltavana oli esimerkiksi graafisen suunnittelijan Hachiya Kazuhikon animaatio Explaining Nuclear Accident with Farts and Poop – Nuclear Reactor Boy’s Upset Stomach (2013), jonka hän teki pienelle pojalleen, sekä Chim↑Pom-kollektiivin performanssivideo 100 Cheers (2011).