Sodankylän elokuvajuhlien ja Ammattiliitto Pron järjestämässä paneelikeskustelussa Kuinka kulttuurialan työntekijät elvytetään koronatörmäyksestä? tartuttiin polttavan ajankohtaiseen, kulttuurialaa kuohuttavaan aiheeseen koronakriisin vaikutuksista työhön ja sen tekijöihin.
Tämä artikkeli on lyhennetty kooste keskustelusta. Keskustelu on katsottavissa kokonaisuudessaan Festival Scope -katselualustalla.
Kirjankustantaja Mika Rönkön vetämään keskusteluun osallistuivat Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, näytelmäkirjailija ja -ohjaaja Susanna Kuparinen sekä elokuvaohjaaja Heikki Kujanpää.
Enemmän tekoja, vähemmän juhlapuheita
Keskustelun aluksi paneeli summasi Helsingissä 3.6. järjestetyn kulttuuri- ja tapahtuma-alan Mitta on täysi -mielenilmausta ja sen mahdollisia vaikutuksia.
Heikki Kujanpää oli yksi mielenilmauksen järjestäjistä:
– Viime vuonna vastaavassa keskustelussa aloitin puheenvuoroni arasti ja sanoin, että tuntuu aina vaivaannuttavalta, kun taiteilija narisee. Ei oikein kehtaa, kun on tällaisen alan valinnut. Vuoden aikana ajatteluni on kuitenkin muuttunut siltä osin, että nyt täytyykin sanoa. Ja sen takia mielenosoitus järjestettiin. Tätä puhetta kulttuurin puolesta on jo kuultu tarpeeksi. Nyt huomio kohdistuu tekoihin, joita puolueet on pakotettu tekemään.
Jorma Malinen oli samaa mieltä:
– Tää yhteiskunta on mennyt sellaiseksi, että jos ei ole ääntä, kukaan ei sua huomaa. Olen nähnyt työni puolesta monenlaisia mielenilmauksia, mutta tuo oli kyllä vaikuttavin, jonka olen koskaan nähnyt. Omasta puolestani toivon, että päättäjät kuuntelisivat kulttuurialaa. Nyt vihdoin ja viimein pitää tehdä jotain. Ei pidä kuitenkaan unohtaa sitä, että kun huomio on herätetty ja painetta on saatu, sitä painetta pitää muistaa pitää yllä. Muuten asia unohtuu päivän politiikassa.
Myös Heikki Kujanpää oli tyytyväinen spontaanisti syntyneen epäorganisaation järjestämän mielenilmauksen onnistumisesta.
– Tää ala on ollut pitkään repaleinen eikä pystytä luomaan yhteistä painetta. Sen takia tämä oli meille hyvin tärkeä alku. Matkailu- ja ravintola-ala oli heti valmiina, kun rajoitukset alkoivat ja Timo Lappi lobbasi heti näkyvästi joka paikassa. Ymmärrämme nyt tälläkin alalla paremmin, mitä on tapahtumassa.
Jorma Malinen muistutti, että etujärjestöjen arvo nousee nimenomaan kriisitilanteissa:
– Poikkeuksellinen aika on osoittanut vääräksi sen ajattelun, että etujärjestöjä ei tarvittaisi. Minua kauhistuttaa se ajatus, että esim. kaikki sosiaaliturvaan, työttömyysturvaan ja palkkaukseen liittyvät asiat päätettäisiin pelkästään Arkadianmäellä, koska poliittisten voimasuhteiden vaihtuessa se vaikuttaisi myös heti näihin asioihin. MaRan toiminta oli malliesimerkki ammattimaisesta lobbaamistyöstä.
Mikä on kulttuurin taloudellinen arvo?
– Ihmiset on huomannut, mitkä määrät ihmisiä kaiken kulttuurin takana on. Tämä aika on nostanut tämän aiheen esiin, Jorma Malinen totesi.
Heikki Kujanpää oli samaa mieltä:
– Kulttuuri on kehittynyt monialaiseksi, miellä on ehkä 29 eri kulttuuritoimijaa eri sektoreilla. Sen hahmottaminen, mitä se tarkoittaa, olisi nyt hyvin tähdellistä. Eduskunnassa on hyvät valmiudet puhua asioista juhlapuheissa, mutta tulisi ymmärtää kulttuurin taloudellinen mahdollisuus.Kulttuuri on innovoiva ja luova ala, johon kannattaa investoida. Luovat alat kasvaa Euroopan laajuisesti kaikkein eniten kaikista elinkeinoaloista ja työllistää myös.
Susanna Kuparinen tarttui ajatukseen.
– Mua hymyilyttää, kun sä kuulostat niin ysäriläiseltä. Ja mä oon itsekin! Mäkin oon tottunu siihen, että perustele aina rahalla, niin sä saat sen viestin läpi, Kuparinen totesi ja haaveili samalla siitä, että muutkin argumentit toimisivat.
– Nyt on alkanut konkretisoitua se jo pitkään jatkunut politiikka, mikä kilpistyi etenkin Sipilän hallituksen aikana, että humanistiset aineet on lällärikamaa ja vain matematiikan määrää koulutuksessa nostettiin, Kuparinen huomauttaa ja jatkaa:
– Ne ihmiset, jotka on varhaiskeski-ikäisiä ja siinä vallanottamisiässä, on voinut kävellä koulupolun ohi ilman, että kuvataiteesta tai teatterista hirveästi puhutaan. Ja sehän näkyy. Ei ole montaa alle 60-vuotiasta päättäjää, joka pitäisi kunnia-asiananaan istua jonkun teatterin hallituksessa.
Jorma Malinen piti tärkeänä, että kulttuurialasta puhuttaessa muistettaisiin kuitenkin kulttuurin erityisyys ja vaikea mitattavuus:
– Musta olisi kuitenkin tärkeää, että kulttuuriala tai elämystuotanto pysyisi omana kontekstinaan. Teollista tuotantoa on helppoa mitata, mutta eihän kulttuuriala ole sellaista, jota voitaisiin verrata vientiteollisuuteen. Oma arvo ja identiteetti pitäisi säilyttää. Näitä asioita ei pitäisi sekoittaa keskenään.
Heikki Kujanpää kuitenkin muistutti, että jos kulttuurin taloudellisista vaikutuksista ei pidä ääntä, muut alat jyräävät ohi:
– Näinhän se olisi ihannemaailmassa, että voisi nähdä sivistyksen ja kulttuurin arvon itsessään, mutta olen huomannut, että jos ei jaksa muistuttaa kulttuurin työllistävistä seuraamuksista, emme pääse mihinkään. Kulttuuriala on lapsipuolen asemassa, minkä takia luvut on tärkeitä. Me tekijätkin aina yllätytään, kun nähdään kulttuurin taloudellinen vaikutus lukuina. Esimerkiksi on laskettu, että kun Sodankylän elokuvajuhlat viedään Sodankylään, niin yksi euro festivaalien julkiseen tukeen tuo alueelle 10 euroa lisää.
– Puhumattakaan maineesta, maailmanlaajuinen brändi, Mika Rönkkö huomautti.
Mikä on kulttuurialan työntekijän asema?
Keskustelun lopuksi Susanna Kuparinen halusi avata keskustelua myös siitä, miten suomalaisen taiteilijan ja muiden kansalaisten kohtalot eroavat toisistaan.
– Keskustelu on ollut osittain hämäävää, kun on välitetty sellaista kuvaa, että taiteilijoilla ei olisi yhtään sosiaaliturvaa. Hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen käy vaikeaksi, jos annetaan mielikuva siitä, ettei meillä olisi mitään sosiaaliturvaa.
Kuparinen nosti esiin kulttuurialan tekijöiden asemoitumista suhteessa muihin kansalaisiin. Hän pitää ongelmana kulttuurialan sisäänpäinkääntyneisyyttä.
– Sipilän hallituksen leikkauslistojen aikaan en nähnyt, että oltaisiin kulttuurialalta huomioitu muita ja asemoiduttu kaikkien kansalaisten joukkoon. Nyt kun ollaan pulassa, on hirveän vaikea löytää sellaista yhtä suurta kaikupohjaa, koska ollaan tällainen pieni elitistinen kupla. Ei vaatisi kauheasti kommervenkkejä muistaakseen, että ei olla tiskareita kummempia.
– Mun mielestä taiteilijoiden kohtalon tulee olla sama kuin muunkin. Me menetetään paljon, jos aletaan tehdä semmoista häkkyrää, joka on muiden ulkopuolella. Pitää sitoutua sellaiseen massaan, joka on kaikkien muiden kanssa, Kuparinen vielä huomautti.
Heikki Kujanpää muistutti, että kulttuurialan heikkous tuli esiin korona-aikana, kun moni putosi täysin ilman tukia:
– Jotkut tietyt alat ovat yhtäkkiä tosi heikkoja, kun ei ole töitä. Monta kertaa on hankaa nähdä sen toimialan erityisyys, kun se on yrityksen ja palkansaajan välissä.
– Onhan se ihan totta, että se tuki ei kompensoi mitenkään sitä menetettyä tuloa, Kuparinen myönsi. — Mutta tiskarilla on ihan sama juttu!
Malinen katsoi asiaa ammattiliittojen näkökulmasta:
– Meillä on yleinen huomio, että työtekemisen eetos on pirstaloitunut. Vuokratyön, yksinyrittämisen ja itsensä työllistämisen määrä on kasvanut.
– Yksinyrittäjä on tosi huonossa asemassa Suomessa. Tämä on pakko oikeasti muuttaa. Tämä tuottaa ilman koronaakin hirveästi tuskaa, Susanna Kuparinen vaati.
Mika Rönkkö kysyi lopuksi Maliselta, löytyykö epätyypilliselle työntekjiälle etujärjestöä.
– Jonkin verran ammattiliitotkin ovat heränneet yksinyrittäjien ongelmiiin, Prollakin on oma palvelu yksinyrittäjille. Mutta siihen, että tähän saataisiin massaa ja massan kautta vaikuttavuutta, on hidas tie.
Sekä Kujanpää että Kuparinen väläyttelivät lopuksi ajatusta kulttuurialan liittojen yhdistymisestä.
– Kuulun kolmeen liittoon: Suomen elokuvaohjaajaliittoon, Sunkloon ja Suomen näyttelijäliittoon. Liittojen jäsenistä melkein kaikki on siinä asemassa, että kun yhtäkkiä tulot tippuu, voidaan tulkita yrittäjäksi. Meillä ei ole vahvaa etujärjestöä takana. Nyt nämä kolme liittoa yhdistyi ja syntyi tällainen Avate, joka alkoi ajamaan näiden kolmen alana asioita. Toiveena olisi, että saataisiin Pron kaltainen väkivahva liitto meidän taustalle, Kujanpää pohti.
– Jos kulttuurialan organisaatio voisi vaikuttaa siihen, että rakenteet muuttuisivat ymmärtäväisemmiksi myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka ei ole normissa, voitaisiin ajatella, että teemme työtä, joka hyödyttää muitakin. Emme ole kulttuurialana yksin tässä tilanteessa, Kuparinen vielä totesi lopuksi.