Pernilla August, Arnaud Desplechin, Fernando Meirelles ja muut kansainväliset vieraat

Ruotsin kirkkaimpiin näyttelijä-ohjaajatähtiin kuuluvan Pernilla Augustin ja ranskalaisauteur Arnaud Desplechinin lisäksi 34. Sodankylän elokuvajuhlien (12.–16.6.2019) vieraiksi saapuvat Brasilian arvostetuimpiin nykyohjaajiin lukeutuva Fernando Meirelles, iranilaisen elokuvan suurnimet Mohsen Makhmalbaf, Marziyeh Meshkini ja Shahab Hosseini sekä elokuvantekijä, kriitikko ja festivaalijohtaja Kent Jones. Nuorempaa tekijäpolvea edustavat uuden kokeellisen elokuvan huippunimi Johann Lurf ja Berliinin elokuvajuhlilla kunnostautuneet Nora Fingscheidt ja Mark Jenkin. Carte blanche -sa­­­rjassa suosikkielokuviaan esittelee kansainvälisesti ansioitunut dokumentaristimme Pirjo Honkasalo, muista kotimaisista tekijävieraista tiedotetaan myöhemmin.

Brasilialainen Fernando Meirelles (s. 1955) on maansa kansainvälisesti arvostetuimpia ja menestyneimpiä nykyohjaajia. Episodimaisen debyyttielokuvansa, kotiapulaisista kertovan humoristisen satiirin Maids (2001) jälkeen Meirelles räjähti globaaliin tietoisuuteen eepoksellaan City of God – Jumalan kaupunki (2002). Rio de Janeiron faveloihin sijoittuva universumi hurmasi yleisöt autenttisilla ja viihdyttävillä rikostarinoilla ja ylsi ansaitusti neljään Oscar-ehdokkuuteen, joista yksi ehdokkuus kolahti Meirellesille ohjauksesta. Seuraavaksi Meirelles tarttui sovittamaan nykykirjallisuuden mestareiden teoksia kuten John le Carrén poliittinen rakkaustrilleri Uskollinen puutarhuri (2005), jonka pääosissa Ralph Fiennes ja roolistaan Oscarilla huomioitu Rachel Weitz tekivät muistettavat suoritukset sekä José Saramagon ”Kertomus sokeudesta” eli Blindness (2008). Ennen valmisteilla olevaa, katolisen kirkon kahden viimeisen paavin suhteista kertovaa elokuvaa The Pope ohjaajan tuorein pitkä elokuva, nimekkäällä kansainvälisellä näyttelijäensemblellä höystetty 360 (2011) on kunnianhimoinen modernisointi Max Ophülsin Arthur Schnitzler -filmatisoinnista ”Intohimojen karuselli”. Lisäksi Meirelles on ollut toteuttamassa niinkin erikoista, mutta arvostettua kokonaisuutta kuin Rio de Janeiron olympialaisten (2016) nelituntista tv-ohjausta.

Harvat elokuvat ovat vaiheikkaampia ja jännittävämpiä kuin iranilaisen Mohsen Makhmalbafin (s. 1957) ura ja elämä. Yksinhuoltajaäidin lapsena hän meni töihin jo kahdeksanvuotiaana ja joutui vastarintaliikkeen jäsenenä vankilaan 17-vuotiaana. Vallankumouksen jälkeen hän siirtyi politiikasta taiteisiin ja julkaisi ensimmäisen lähes kolmestakymmenestä kirjastaan vuonna 1981. Makhmalbafin monipuolisesta, usein huumorin kultaamasta lyhyt- ja dokumenttifilmeineen yli kolmekymmentä elokuvaa käsittävästä tuotannosta nähdään Sodankylässä viisi esimerkkiä. Uuden iranilaisen elokuvan avainteoksiin kuuluva, hauskan dokumentaarinen Salaam Cinema (1995), hänen vangitsemiskokemuksiaan kiehtovasti, iranilaisittain toden ja fiktion rajoilla tasapainotteleva A Moment of Innocence (1996), värikylläisen kaunis mattoja kutovien paimentolaisten kuvaus Gabbeh (1996), kotimaassa kiristyneen uskonnollis-poliittisen sensuurin vuoksi Afganistanissa valmistunut, maan kauhun ja pelon tilanteen kenties kuuluisin kuvaus Kandahar – aurinko kuun takana (2001) sekä Georgiassa valmistettu diktaattoritilitys The President (2014), joka jatkaa Makhmalbafin hellittämätöntä kiinnostusta yhteiskunnalliseen analysointiin. Makhmalbaf on julistettu elokuvineen pannaan Iranissa ja hän on poliittisen aktiivisuutensa vuoksi joutunut elämään perheineen maanpaossa Länsi-Euroopassa jo vuosia. Hänen vuonna 1996 perustamansa elokuvakoulu Makhmalbaf Film House on ainutlaatuinen maailmassa, kun koko perhekin on omistautunut elokuvanteolle lapsia myöten (joista sensaatiomaisen nuorena huipulle päässyt Samira Makhmalbaf vieraili Sodankylässä 2009), totaalista kansainvälistä menestystä saavuttaen.

Marziyeh Meshkini (s. 1969), Mohsen Makhmalbafin vaimo, saapuu Sodankylään mukanaan kaksi Mahkmalbaf Film Housen jäsenenä signeeraamaansa hienoa omaa ohjausta, jotka kuvastavat hänen syvää tietoisuuttaan naisten ja lasten asemasta Lähi-idässä. Episodielokuvat ovat harvoin onnistuneet niin kauttaaltaan hyvin kuin Meshkinin debyyttifilmi, Persianlahden Kishin eksoottisella saarella tapahtuva The Day I Become a Woman (2000), joka kertoo viihdyttävästikin – absurdia huumoria ja avantgardististakaan otetta kaihtamatta – kolmen eri-ikäisen iranilaisen naisen vertauskuvalliset tarinat lapsuudesta vanhuuteen. Meshkinin toinen Venetsian filmijuhlilla palkittu ohjaustyö on filmattu sodanjälkeisen Afganistanin Kabulissa: Stray Dogs (2004) on koskettava kertomus kahden lapsen eloonjäämiskamppailusta, kun heidän äitinsä ja talebanilaisisänsä ovat vankeina eri tahoilla.

Arnaud Desplechin (s. 1960) on nykyisessä ranskalaisessa elokuvatuotannossa harvoja todellisia ”tekijöitä” eli auteureja – ohjaaja, jonka teosten yhtenäinen sisältö ja tyyli onnistuvat jatkuvasti pitämään yllä taannoisen Ranskan maineikkaan ”uuden aallon” virtuoosimaisen spontaania, älyllistä ja kokeellistakin henkeä. Hän on toteuttanut myös sen, mistä suomalaiset ohjaajat (Aki Kaurismäkeä lukuun ottamatta) saavat vain uneksia: Cannesin filmijuhlilla Desplechinin elokuvat menevät aina heittämällä pääkilpailuun, tuoreimpana tänä keväänä hänen pohjoisranskalaiseen synnynkaupunkiinsa sijoittuva rikosdraama Oh Mercy. Muista Sodankylässä esitettävistä teoksista My Sex Life… or How I Got Into an Argument (1996) on “90-luvun Äiti ja huora“, runollisen hauska pariisilaisälykköjen rakkausfilmi. Tragikoomisen melodraaman Kings and Queen (2003) pääosissa nähdään kova kolmikko Emmanuelle Devos, Catherine Deneuve ja Mathieu Amalric. Samat näyttelijät johtavat huipputulkitsijoiden ensembleä hurmaavassa perhe-elokuvassa Eräs joulutarina (2008). Vakiotähti Almalric nähdään myös katkeransuloisessa rakkauskertomuksessa Kolme muistoa nuoruudestani (2015).

Kent Jones (s. 1960) on elokuvantekijä, kriitikko ja New Yorkin arvostetun elokuvafestivaalin taiteellinen johtaja. Jones tuo Sodankylään ensimmäisen näytelmäelokuvansa Diane (2018), joka on erinomaisen onnistunut ikääntyneen naisen muotokuva. Martin Scorsesenkin kanssa työskennellyt Jones esittelee Sodankylässä kehutun elokuvantekijäpotretin Hitchcock/Truffaut (2015). Jones on ansioitunut myös harvinaisia ja kadonneita elokuvan merkkiteoksia restauroivassa ja levittävässä World Cinema Projectissa. Viime aikoina WCP on työstänyt Mikko Niskasen ikonista teosta Kahdeksan surmanluotia, jonka odotettu täyspitkä filmirestauraatio saa maailmanensi-iltansa Sodankylässä kesällä 2020.

Viime kesänä Sodankylässä esitettiin ruotsalaisen Pernilla Augustin (s. 1958) ohjaama Ingmar Bergman -vaikutteinen lyhytfilmi Kohtauksia yöstä (2018), jossa ohjaajan rinnalla näytteli Ville Virtanen. Nyt suomalaiselokuvasta Armoton maakin (2018) tuttu August saadaan festivaalivieraaksi, ja sen kunniaksi Bergman 100 -kokonaisuutta jatketaan Bergmanin kirjoittamalla vanhempiensa tarinalla Hyvä tahto (1992), Pernillan läpimurtofilmillä, josta hän sai Cannesissa parhaan naisnäyttelijän palkinnon (ja ex-aviomies Bille August Kultaisen palmun). Björn Rungen verevässä ihmissuhdemosaiikissa Minkä taakseen jättää (2003) Pernilla johtaa näyttelijäjoukkoa, joka palkittiin Berliinin filmijuhlilla Kohta 30 vuotta Ruotsin huomattavimpiin näyttelijätähtiin kuulunut August on siirtynyt ansiokkaasti myös ohjaajaksi. Tästä vahvoina todisteina nähdään Susanna Alakoski -filmatisointi Sovinto (2010), jossa siirtolaispariskuntaa näyttelevät Virtanen ja Outi Mäenpää sekä Vakava leikki (2016), 1900-luvun alun luokkayhteiskunnan kaunis rakkaustarina, joka muistetaan myös edesmenneen Michael Nyqvistin viimeisestä loistoroolista.

Pernilla Augustin rinnalla kansainvälisiä huippunäyttelijöitä edustaa Shahab Hosseini (s. 1974), joka samalla lisää festivaalilla iranilaisen elokuvan huimaa panosta. Kuten August, myös Hosseini on palkittu sekä Cannesin että Berliinin filmijuhlien parhaana näyttelijänä: jälkimmäisellä elokuvan Nadir ja Simin: ero  (2011) temperamenttisen aviomiehen roolista ja edellisellä elokuvan The Salesman (2011) näyttelijäaviomiehen osasta. Molempien ohjaajana on toiminut Asghar Farhadi, jonka läpimurtoteoksen About Elly (2009) Ahmadin roolista Hosseini nousi maailman tietoisuuteen – mutta sitä ennen hän oli kotimaassaan tunnettu jo esimerkiksi Superstarin (2009) elokuvatähden roolistaan. Psykologiaa opiskellut ja radiojuontajana työnsä käynnistänyt Hosseini on toiminut myös ohjaajana elokuvassa Resident of Middle Floor (2014). Jos muutamat tv-sarjatyöt lasketaan mukaan, vuonna 2002 uransa aloittanut Hosseini on ehtinyt näytellä jo yli viidessäkymmenessä elokuvassa!

Uuden kokeellisen elokuvan huippunimiin kuuluva wieniläinen cinefiili Johann Lurf (s. 1982) on kirjaimellisesti viettänyt viimeiset kymmenen vuotta elokuvatähtien ympäröimänä: hänen magnus opuksensa ★ (eli tähtifilmi tai star film, josta Sodankylässä nähdään 2019 päivitetty versio), koostuu pelkästään otoksista elokuvahistorian yöllisistä tähtitaivaista. Tämä festivaaliyleisöjä kaikkialla hurmannut kompilaatioelokuvan viihdyttävä mestarinäyte on ikuisen haaveilun kronikka, ”kaikkien aikojen romanttisin elokuva”. Itävaltalaisohjaajalta esitetään lisäksi Hollywood-studioiden tunnusfilmeistä koostettu maaginen musiikkilyhytelokuva Twelve Tales Told. Lurfin teokset ovat hämmästyttäviä hiottuja timantteja – juuri kun luulimme, että kokeellisessa elokuvassakin kaikki olisi jo nähty.

Englantilainen Mark Jenkin (s. 1976) tulee Cornwallista, Ison-Britannian saaren lounaisimmasta kärjestä, missä hän on palattuaan 2002 Lontoosta kotikulmilleen tehnyt jo viisi pitkää elokuvaa ja kymmeniä lyhyitä, joista osa dokumentteja ja/tai kokeellisia – kuten tuorein David Bowie is Dead (2018). Jenkinin riippumattomat, rajalliset taloudelliset resurssit luovuudeksi kääntävät elokuvat edustavat kunnioitettavan henkilökohtaisesti alueellista tuotantoa: keskiössä on usein hänen omat kokemuksensa tai maaltapaosta kärsivän kelttiläisen Cornwallin uhattu elämänmuoto eri ilmentymineen. Tästä parhaana todisteena nähdään Sodankylässä Jenkinin Berliinin filmijuhlilla ansaittua huomiota herättänyt kansainvälinen läpimurtofilmi, hypnoottinen turismin koetteleman kalastajakylän veljeskiistan kuvaus Bait (2019), jonka kekseliäisyys elvyttää brittiläisen sosiaalirealismin parhaita perinteitä kuin elokuvan alkulähteiltä.

Saksalaisen Nora Fingscheidtin (s. 1983) ensimmäinen pitkä elokuva System Crasher on pysähdyttävä kuvaus yhdeksänvuotiaasta tytöstä, jolle lastensuojelu ei löydä pysyvää sijoituspaikkaa, sillä kaikki pelkäävät hänen hallitsematonta aggressiivisuuttaan. Elokuva sai Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun uusien näkökulmien avaamisesta. Fingscheidt on ennen sitä kerännyt mainetta jo lyhytelokuvillaan sekä Argentiinan mennoniitoista kertovalla dokumentillaan. Hän on käynyt Sodankylässä dokumentoimassa festaritunnelmia jo 2002, ja viime käynnistä, jolloin työn alla oli System Crasher -elokuvan käsikirjoitus, on vain pari vuotta.

Carte blanche -sarjassa suosikkielokuviaan esittelee tällä kertaa lukuisista maailmallakin ylistetyistä elokuvistaan tunnettu elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo (s.1947). Muista kotimaisista ja kansainvälisistä vieraista tiedotetaan toukokuussa, jolloin myös festivaalin ohjelmisto julkistetaan.

 

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), Ammattiliitto Pro, EU/Creative, Finland Festivals, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Suomen kulttuurirahasto, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Itävallan suurlähetystö, Brasilian suurlähetystö, Goethe-instituutti ja Ranskan instituutti.