Taiteellisen johtajan viime hetken tärpit

Terveisiä kotikatsomoihin taiteelliselta johtajaltamme Timo Malmilta! Tässä Timon tärpit festivaalin loppukiriin:
KASPAR HAUSERIN TAPAUS
Ennen kuin Werner Herzogin elokuvia saatiin 1970-luvulla Suomessa teatteriohjelmistoon, tämä tuli televisiosta. Olin heti ihan myyty ”uuden saksalaisen elokuvan” persoonallisimman tekijän seurassa.
(Su klo 15.00 Koulu)
BEAU TRAVAIL
Olen puolestaan ollut ihan lääpälläni Claire Denis’n jatkotuotantoon sen jälkeen, kun tämä meteori putosi eteeni ”puhtaan elokuvan” taivaasta joskus vuosituhannen taitteessa. Pääsee oikeuksiinsa mitä suurempi katsomisruutu, ainakin kännykästä kurkkailu elokuvan murhaamista!
(Su klo 12.00 Iso Teltta)
DEAR COMRADES!
Hienoa, että sunnuntain aamukeskusteluvieras Andrei Kontshalovski on vielä vanhoilla päivillään ohjannut näin tiukan, luovan ja ”kauniin” näkemyksen murheellisesta, vaietusta tapahtumaketjusta Neukkulan provinssikeskuksessa 1960-luvun alussa.
(Su klo 18.00 Lapinsuu)
VETELEHTIJÄT
Vaikka sanaa käytetään usein väärin, väheksyvästi – ”kivointa” Felliniä! Mikä maestron kohdalla merkitsee, että näitä hänelle omakohtaisia Riminin nuoruusfiiliksiä voisi katsoa vaikka kuinka monta kertaa.
(Su klo 20.15 Lapinsuu)
DOM KALLAR OSS MODS
Maanantain aamukeskusteluvieraan Stefan Jarlin tekemisissä ja puhumisissa on riittänyt herättävää, ruotsalaisille vierasta särmää jo 1960-luvulta alkaen. Tämä dokumenttiklassikko käynnisti vuosikymmeniä kestävän ainutlaatuisen huumeseurantatrilogian. Mahtaako olla vielä yhtä säpsähdyttävä kuin aikoinaan?
(Ma klo 14.00 Iso Teltta)
ARE YOU THERE?
Myönnän tietäneeni epilepsian unenkaltaisista kohtauksista ja muusta vastaavasta yhtä vähän kuin professori Esa Turunen hollantilaisen ohjaajan Maartje Nevejanin kanssa käymässään erinomaisessa johdantokeskustelussa. Hieno tiededokkari, osittain Suomessa tehty!
(Su klo 20.15 Koulu)
Esa Turusen ja Maartje Nevejanin johdantokeskustelun löydät klo 20 Sodiksen festaribaari -ryhmästä.