Yasujirō Ozun toiseksi viimeinen elokuva Perhetarina näyttää mestarin kyvyn uusiutua ilman, että hän joutuisi joustamaan liiaksi tyylistään tai tuotantonsa pääteemoista. Ozun muiden klassikkojen tavoin narratiivissa sovitaan naimakauppoja, iloitaan elämän pienistä riemuista ja surraan niiden hetkellisyyttä. Elokuvan japaninkielinen otsikko kääntyisi suoraan Kohayagawan perheen syksyksi.
Loisteliaan Ganjirô Nakamuran esittämä panimon omistaja Manbei on veikeä patriarkka, jonka kuolevaisuus kuitenkin kasvattaa varjoja tarinan ylle. Tiedostamme alati, että yksi aikakausi on pian tulossa päätökseen, ja toisaalta emme voi olla pohtimatta perheenpäätä eräänlaisena ohjaajan kohtalontoverina ja alter egona. Näin me filmiä katsellessa tiedostamme myös Ozun pian jättävän meidät.
Ozun filmeistä Perhetarina onkin kenties tunnelmaltaan monivivahteisin kokonaisuus, jonka emotionaalinen spektri ja henkilögallerian monipuolisuus sisältävät jopa tuhlailevaa rikkautta. Viimeiset kohtaukset ovat visuaalisesti pysäyttävintä kerrontaa koko japanilaisen elokuvan kaanonissa. Filmi oli myös ohjaajan viimeinen vakiotähtensä Setsuko Haran kanssa, ja näyttelijän läsnäolo sulkee puhuttelevalla tavalla Myöhäisestä keväästä (1949) alkaneen, modernia japanilaista naiseutta pohtineen jatkumon.
Topi E. Timonen