Kodittomana muiden nurkissa notkuvalla Wrenillä (Susan Berman) on pakkomielle ”kuuluisuudesta kuuluisuuden vuoksi”, vaikkei nuorella naisella mitään erityislahjoja olekaan. Päivätyö kopioliikkeessä mahdollistaa omasta naamasta otettujen, ympäri New Yorkin laitamaita leviteltyjen mystisten flaijereiden painattamisen, ja illat vierähtävät post-punk-vaihetta elävän kaupungin suhjuisilla klubeilla. Opportunistista bändärieksistenssiään Wren rahoittaa puolivillaisten miessuhteiden ohella metromatkustajia ryöstelemällä, eikä Bermanin oivallisesti piirtämä hahmo ole suinkaan mikään suvereeni sankaritar, pikemminkin perin arveluttava ihminen, jonka inspiraationa ohjaaja hyödynsi Cabirian öiden (1957) Giulietta Masinan talttumatonta sisukkuutta, Holly Golightlyn harhoja hipovaa päämäärähakuisuutta ja Nancy Spungenin itsetuhoista kipinöintiä.
Seidelmanin originaalinimensä mukaisesti pirstaleinen pitkän elokuvan debyytti kuvattiin guerrilla-tyyliin aidoilla paikoilla 16-milliselle filmille ja noin 40 000 dollarin budjetilla. East Villagen smäidäiset, katoamaisillaan olevat miljööt vangitaan alakulttuurin omalaatuisen sukupolvikokemuksen tavoin ainutlaatuiseen aikakapseliin, ja lopputulos herätti huomiota Euroopassa asti, kun rosoinen esikoinen valittiin kautta aikojen ensimmäisenä yhdysvaltalaisena indie-elokuvana Cannesin pääkilpasarjaan.
Lauri Timonen