Ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja ja alansa arvostettu opettaja Susan Seidelman syntyi 11. joulukuuta 1952 Abingtonissa, Pennsylvaniassa, kasvoi Philadelphiassa ja opiskeli paikallisessa Drexel Universityssa muotia ja taiteita. Muutto New Yorkiin valoi jatkossa sekä elokuvien että identiteetin maantieteellisen perustan. Cinefilia iski todellista kipinää yliopistossa nähtyjen Ranskan uuden aallon klassikkojen ja Ingmar Bergmanin pohjoisten draamojen ansiosta. Eurooppalaiset vaikutteet, muun muassa Lina Wertmüller ja Agnès Varda, resonoivat voimakkaina jatkossakin. Jo Seidelmanin lyhytelokuvadebyytti, kotirouvan syrjähypystä satiirin sävyin kertova And You Act Like One Too (1976), herätti ansaittua huomiota.
Esikoispitkä Rakasta minua, Manhattan! (1982) sävähdyttää anteeksipyytelemättömällä rosoisuudellaan, East Villagen karuilla katunäkymillä, punkin aikakauden sumeilla jälkihöyryillä ja poikkeuksellisella naispäähenkilöllään Wrenillä (Susan Berman). Hahmon omintakeisen olemassaolon nuhjuisuuden vertailukohtana voisi mainita Vardan Kuin taivaan linnun (1985) Monan. Seidelmanin taiteellinen, kaupallinen ja kansainvälinen läpimurto Missä olet, Susan? (1985) kampesi Hollywoodin ovet raolleen, mutta naisohjaajien asema oli 80-luvun puolivälin öljyttyjä muskeleita ja toksista maskuliinisuutta palvovassa unelmakaupungissa vähintäänkin haastava.
Uuden aallon screwball-komedia Missä olet, Susan? kasvoi popkulttuuri-ilmiöksi, kulttiklassikoksi ja feministisen elokuvan arvostetuksi merkkipaaluksi. Underground-juurensa muistava Seidelman loi jatkossakin yllättäviä genrehybridejä, kuten romanttisen tekoälyhupailun Täydellinen kaveri (1987), jossa androidi rakastuu pr-naiseen, isä-tytär-mafiaelokuvan Cookie – gangsterin tytär (1989), emansipoituneen kostotarinan Naispaholainen (1989), sukupuolirooleja uusiksi puljaavan euromysteerin Gaudi Afternoon (2001), seniorikansalaisten seuranhakukuvaelman The Boynton Beach Club (2005), rullatuolipotilaiden tanssikilpailuihin sijoittuvan rakkausdraaman Musical Chairs (2011) ja keski-ikäisten naisten koripallojoukkueesta kertovan urheilukomedian The Hot Flashes (2013).
Taiteilijan tunnusmerkkejä ovat vahvat naisensemblet, esteettinen leikittely, outsider-perspektiivi, laajat ikärakenteet ja miltei antropologinen maailmankuva, jossa arkinen kosmos näyttäytyy muuttuvana organismina ja vekkulina pelikenttänä. Seidelmanin naiset eivät elä hermoromahduksen partaalla mutta vähintäänkin varpaillaan.
Vuonna 2024 julkaistuissa Desperately Seeking Something: A Memoir About Movies, Mothers and Material Girls -muistelmissaan ohjaaja kertaa humoristisesti uransa ”pohjakosketusta”, Disney-yhtiön tv-elokuvaa, jossa entinen Oscar-ehdokas joutui ohjaamaan simpanssia. Mutta alan alituista aaltoliikettä kuvastaa toisen oven takana pilkottanut menestys, ikoniseen asemaan kohonneeseen Sinkkuelämää-sarjaan 1997 ohjattu pilotti.
Ohjaaja pitää itseään studiotuotannoistaan huolimatta edelleen ylpeästi newyorkilaisena indie-elokuvantekijänä. Seidelman on todellinen trailblazer ja vaistonvaraisesti mukana siellä, missä aloitetaan jotakin uutta: Madonnan ja Roseannen ensimmäiset elokuvat, Rosanna Arquetten läpimurtorooli, Meryl Streepin ensimmäinen komedia ja lukemattomia muita nykyisiä niminäyttelijöitä, innovaatiota ja ilmiöitä…
Toivotamme omaäänisen yhdysvaltalais-auteurin lämpimästi tervetulleeksi pohjoisen auringon alle!
Lauri Timonen