Avaruuden äänet elokuvissa avaa elokuvien ja avaruuden yhteyttä

Avaruuden äänet elokuvissa -tiedeohjelmiston keskeisenä tavoitteena on kansantajuistaa ja nostaa esille tiedettä ja siihen liittyvää tutkimusta. Kokonaisuutta voidaan hyödyntää niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, II-asteen koulutuksessa kuin yliopistoissa.

Tiedeohjelmistoon kuuluvat Sodankylän elokuvajuhlien kaksi luentokokonaisuutta: Elokuvan ikuinen nuoruus -matinea järjestetään heti festivaalin avajaispäivänä 13.6. ja Avaruuden äänet elokuvissa -seminaari torstaina 14.6. Luentokokonaisuuksiin liittyy osaltaan myös festivaalin vieraiksi saapuvien palkittujen äänitaiteilijoiden johdolla toteutettava mestariluokkakokonaisuus, joka huipentuu ainutlaatuiseen mykkäelokuvakonserttiin.

Avaruuden äänet elokuvissa -seminaarissa käsitellään avaruuden ”ääniä” eri näkökulmista ja niiden soveltamista elokuvataiteessa. Luennot sisältävät erilaisia ääninäytteitä magneettimyrskyistä äänisuunniteltuihin scifi-elokuvien tehosteisiin. Tilaisuuden vetäjänä ja keskustelutilaisuuden puheenjohtajana toimii dosentti Jyrki Manninen.

Sodankylässä sijaitsevan geofysiikan observatorio Tähtelän johtaja Esa Turunen koordinoi Avaruuden äänet elokuvissa -ohjelmiston tieteellistä sisältöä. Tähtelä on tullut tunnetuksi erittäin korkeatasoisesta kansainvälisestä avaruus- ja ilmatieteen tutkimuksesta ja sen järjestelmällä mitataan geoavaruusympäristön kytkeytymistä maan ilmakehään revontulivyöhykkeellä.

Elokuvan ikuinen nuoruus -matinea 13.6. klo 10

Matineaa johtaa Ranskan elokuva-arkiston pedagogisen osaston perustaja Nathalie Bourgeois, joka vastaa useista kansainvälisistä elokuvakasvatushankkeista. Bourgeois jatkaa omassa työssään elokuvakasvatuksen tunnustetun pioneerin Alain Bergalan perinnettä. Sodankylässä järjestettävä matinea vie osallistujansa matkalle läpi elokuvan historian ja tutustuttaa heidät elokuvataiteen mestareihin Alfred Hitchcockista Charlie Chapliniin, Manoel de Oliveirasta Abbas Kiarostamiin ja tänä kesänä Sodankylän elokuvajuhlien rakastetuissa mykkäelokuvakonserteissa kuultavaan ja nähtävään, nuorena kuolleeseen neroon Jean Vigoon. Matinea tarjoaa oivalliset työvälineet paitsi Vigon elokuvista nauttimiseen, myös laajemmin festivaalilla esillä olevan ääniteeman analysoimiseen.

Äänitaiteilijoiden mestariluokka 13.–17.6.

Festivaalin vieraiksi saapuu joukko ääniteeman asiantuntijoita, jotka johdattavat yleisön syvemmälle erikoisteemaan. Asiantuntijavieraat ovat elokuvataiteen valtionpalkinnon saanut foley-taiteilija Heikki Kossi, kaksinkertainen Golden Reel Award -voittaja Nicolas Becker sekä tanskalaistaituri Peter Albrechtsen. Kolmikko esittelee ja kommentoi esitettäviksi valitsemiaan elokuvahelmiä äänisuunnittelun näkökulmasta. Harvinaislaatuinen mestariluokka-kokonaisuus huipentuu Alfred Hitchcockin romanttisen nyrkkeilydraaman Ratkaisu nyrkkeilykehässä (The Ring, 1927) monipuolisin äänitehostein säestettyyn esitykseen. Luvassa on ainutlaatuinen live-elämys, jollaista ei taatusti ole ennen koettu.

Avaruuden äänet elokuvissa -seminaari 14.6. klo 14–16.30

Dosentti Jyrki Manninen kertoo revontulien äänimaisemasta, Venäjän tiedeakatemian professori Andrej Demenkhov täydentää Mannisen puheenvuoroa esittelemällä revontuliin liittyviä äänitaajuisia radioaaltoja. Edellä esitellyt äänitaiteilijat Nicolas Becker, Peter Albrechtsen ja Heikki Kossi lähestyvät avaruuden ääniä elokuvatöidensä kautta: miten he ovat luoneet ääntä elokuviin, jotka sijoittuvat avaruuteen, tutkimattomiin maailmoihin ja tulevaisuuteen? Äänitaiteilijat täydentävät puheenvuorojaan kuvin sekä ääni- ja elokuvanäyttein.

Sodankylän elokuvajuhlat kiittää yhteistyökumppaneitaan

Audiovisuaalisen Kulttuurin Edistämiskeskus (AVEK), Creative Europe, Finland Festivals ry, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (KAVI), Ammattiliike Pro, Tieteen Tiedotus ry., Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rovakaira oy, Sodankylän kunta, Lapin kulttuurirahasto, Suomen Elokuvasäätiö (SES), Goethe-instituutti ja Ranskan instituutti.